06.11.2024 | Blogi
Kun työskennellään korkean paineen kanssa, joka voi onnettomuustilanteessa leikata jopa raajan irti, on turvallisuuden ehdottomasti oltava kunnossa. CEJNin tuotekehityksessä turvallisuus on erittäin keskeisessä osassa.
Tunnista korkeapainehydrauliikan riskit
Hydraulijärjestelmässä energia siirretään nesteen avulla. Nykyaikaisissa järjestelmissä käytetään yleensä öljyä, joka paineistetaan pumpulla. Hydrauliikka mahdollistaa suurten voimien tuottamisen, ja korkeapainehydrauliikassa paine ja voima kasvavat huomattavasti. Tämä myös lisää onnettomuuksien vakavuutta.
Letkun rikkoutuessa öljyvuoto voi aiheuttaa vakavia vammoja. Korkealla paineella ampuvan pistemäisen öljysuihkun aiheuttamat vammat ovat yleensä vakavampia kuin miltä ne aluksi vaikuttavat, sillä öljy voi aiheuttaa pahoja sisäisiä kudosvaurioita. Seurauksena saattaa olla jopa raajan amputaatio. Pienetkin öljyvuodot voivat aiheuttaa liukastumisia työympäristöissä, mikä on suuri turvallisuusriski. Lisäksi huonosti asennetut letkut voivat irrota liittimestä aiheuttaen raipanomaisen iskun ja näin vakavaa vahinkoa.
Katso simuloitu video korkeapainehydrauliikan vaaratilanteista
Korkeapainehydrauliikan kanssa ei ole leikkimistä, sen verran pahaa jälkeä huonolaatuiset ja epäluotettavat tuotteet voivat aiheuttaa. CEJNin julkaisemalla videolla on demonstroitu mahdollisia vaaratilanteita korkeapainehydrauliikkaa käytettäessä.
Aluksi näytetään, millaista vahinkoa liittimen hajoaminen saa aikaan. Toisessa simulaatiossa kuvataan rikkinäisen letkun aikaansaamaa vahinkoa työntekijälle.
Valmistajan testaamat korkeapainehydrauliikkatuotteet ovat luotettavia käytössä
Korkeapainehydrauliikassa korkealaatuisten tuotteiden käyttämistä ei voi liikaa painottaa. Letkujen ja korkeapainehydrauliikkaliittimien läpi kulkee paine, joka saa irti päästessään vakavaa vahinkoa aikaan, joten osien kestävyydestä ja toimivuudesta on pystyttävä olemaan sataprosenttisen varma.
Korkeapainehydrauliikan pikaliittimien uranuurtaja CEJN panostaa tuotteissaan äärimmäiseen turvallisuuteen. Kaikki CEJNin tuotteet ovat tiukan testausprosessin läpi käyneitä ja hyväksyttyjä, joten niiden käyttäjä voi tehdä työtään luottavaisin mielin.
On tärkeää muistaa, että aitoja CEJN-tuotteita ei saa yhdistellä kopioiden kanssa. CEJN ei voi taata tuotteidensa turvallisuutta muiden valmistajien tuotteiden kanssa yhdessä käytettäessä.
Kannattaa myös huomioida se, että korkeapainehydrauliikkaliittimien pitävyyttä on mahdotonta arvioida silmämääräisesti. Vaikka liitin näyttäisi päällepäin istuvan hyvin, se ei välttämättä ole vaativassa käytössä riittävän kestävä ja turvallinen. CEJNin testatut ja korkealaatuiset tuotteet ovat tämän suhteen varma valinta.
CEJN on tuonut markkinoille varoitusrenkaan, joka auttaa käyttäjiä varmistamaan oikean kytkennän visuaalisesti.
Näin lisäät korkeapainehydrauliikan turvallisuutta:
1. Valitse korkealaatuiset tuotteet
Panosta laadukkaisiin ja testattuihin tuotteisiin, letkuihin ja liittimiin. Älä yhdistele eri valmistajien tuotteita, sillä silloin valmistaja ei voi taata oman tuotteensa turvallisuutta.
2. Ole huolellinen laitteiden käytössä
Korkeapainehydrauliikan parissa työskentely vaatii aina erityistä huolellisuutta. Turvallisuuden näkökulmasta olennaista on ohjeiden noudattaminen.
3. Varmista järjestelmän kunto
Korkeat paineet aiheuttavat osien kulumista, joten niiden tarkkailu ja säännöllinen huoltaminen on tärkeää. Laadukkaatkin liittimet ja letkut on vaihdettava tietyin väliajoin.
Työnantaja on vastuussa työntekijöiden turvallisuudesta
CEJNin videolta voit päätellä, miten ihmiselle käy, kun vahingoittunut tai viallinen korkeapainehydrauliikkaletku hajoaa vieressä. Työntekijään osuessaan pistemäinen, terävä öljysuihku leikkaa kudoksia kuin vesileikkuri. Jokainen pienempikin työtapaturma on riski sekä työntekijän terveydelle että työnantajan liiketoiminnalle. Ennaltaehkäisy on aina kannattavampaa kuin vahinkojen korjaaminen.
Työturvallisuuslain mukaan työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Aloitetaanko vaikka korkeapainehydrauliikan tuotteiden päivittämisellä?
CEJNin tuotteissa lukuisia turvallisuutta parantavia ominaisuuksia
CEJN on kehittänyt tuotteisiinsa lukuisia korkeapainehydrauliikan turvallisuutta parantavia ominaisuuksia. Tässä muutama esimerkki:
Tippavapaa liitos
CEJNin kaikki korkeapainehydrauliikan rungot ja pistokkeet luovat tiiviin liitoksen, joka estää nestevuodot ympäristöön ja ilman pääsyn järjestelmään liitintä kytkettäessä ja irrotettaessa.
Letkujen käyttöiän seuranta
CEJNin CiS-järjestelmässä jokainen CEJNin letkuasennelma on jäljitettävissä letkuun asennetun sirun avulla. Näin voidaan selvittää esimerkiksi se, milloin letku on aika poistaa käytöstä.
Nopea turvalukitus
Kaikissa CEJNin uuden sukupolven liittimissä on vakiona turvalukitus, joka estää liittimen aukeamisen vahingossa. Nopeakäyttöinen lukitusrengas tekee liitoksesta erittäin turvallisen.
CEJN-turvarengas
CEJNin korkeapainehydrauliikan pikaliitinten Alert Ring Systemin avulla on selvästi nähtävissä, milloin liitin on kiinnitetty kunnolla. Liitos on turvallinen, kun liitintä kiertävä punainen rengas jää täysin piiloon. Jos punaista jää näkyviin, voi paine saada liittimen irtoamaan.
CEJNin korkeapainehydrauliikan pikaliittimet ovat tunnettuja korkeasta laadustaan, kestävyydestään ja turvallisuudestaan, mutta markkinoille on viime aikoina ilmaantunut ulkoisesti samankaltaisia tuotteita, jotka yrittävät hyödyntää CEJNin vahvaa mainetta.
Lue kuinka tunnistat aidot CEJN-liittimet ja vältät yhteensopimattomien tuotteiden käytön riskit.
Pneumacon tarjoaa ilmaisen turvallisuusoppaan
Me Pneumaconilla emme tee turvallisuuden kanssa kompromisseja. Korkeapaineiset hydraulijärjestelmät synnyttävät äärimmäisiä paineita, joten niiden jokaisen osan on vastattava hyvin tiukkoihin turvallisuus- ja laatuvaatimuksiin.
Lataa ilmainen Pneumaconin korkeapainehydrauliikan turvallisuusopas ja pidä huolta siitä, että yrityksesi toimii korkeimpien turvallisuusvaatimusten mukaisesti.
Lataa korkeapainehydrauliikan turvallisuusopas
Millaisia onnettomuuksia korkeapainehydrauliikassa voi letkujen ja liittimien osalta sattua? Entä miten korkeapainehydrauliikan turvallisuutta voi lisätä?
21.10.2024 | Blogi
Korkeapainehydrauliikan alalla turvallisuus ja luotettavuus ovat ratkaisevia tekijöitä. CEJN on rakentanut maineensa juuri näiden arvojen varaan. CEJNin liittimet ovat tunnettuja korkeasta laadustaan, kestävyydestään ja turvallisuudestaan, mutta markkinoille on viime aikoina ilmaantunut ulkoisesti samankaltaisia tuotteita, jotka yrittävät hyödyntää CEJNin vahvaa mainetta. On tärkeää osata tunnistaa aidot CEJN-tuotteet ja välttää yhteensopimattomien tuotteiden käytön riskit.
Korkeapainehydrauliikan tuotenimien sekaannus voi johtaa vaaroihin
Vaikka alkuperäisten CEJN-liittimien erottaminen jäljitelmistä on ollut mahdollista tiedotuskampanjoiden ja koulutuksen ansiosta, on viime aikoina eteen tullut uusi haaste. Erään kilpailijan tuotteet muistuttavat nimiltään ja koodeiltaan niin paljon CEJNin vastaavia, että niiden erottaminen on kuluttajalle hankalaa. Tämä voi johtaa vaarallisiin tilanteisiin, joissa tuotteita sekoitetaan keskenään tai käytetään rinnakkain, vaikka niitä ei ole suunniteltu toimimaan yhdessä.
Alkuperäinen CEJN-tuote varmistaa turvallisuuden
CEJNin yli 40 vuoden kokemus korkeapainehydrauliikkatuotteiden kehityksestä ja valmistuksesta takaa asiakkaille luotettavan ja turvallisen tuotteen. Alalla ei ole kansainvälisiä standardeja, jotka määrittelisivät tuotteiden yhteensopivuuden, mikä tekee CEJNin komponenteista keskeisen standardin. Tämä tarkoittaa, että vaikka markkinoilla olisi liittimiä, jotka vaikuttavat yhteensopivilta, niiden yhdistäminen CEJN-tuotteiden kanssa voi olla vaarallista. Eri valmistajien tuotteiden yhdistäminen voi aiheuttaa vuotoja tai liittimen irtoamisen, mikä voi johtaa vakaviin henkilö- tai omaisuusvahinkoihin.
Näin tunnistat alkuperäisen CEJN-tuotteen
Kaikissa CEJN-tuotteissa on näkyvät merkinnät, joista ne voi tunnistaa. Ennen tuotteen käyttöä varmista, että sekä runko että pistoke on merkitty CEJNin logolla. Jos olet epävarma, älä epäröi ottaa yhteyttä paikalliseen jälleenmyyjään. Jos merkintää ei näy, tuote on luultavasti kopio.
Toinen olennainen yksityiskohta on varoitusrengas, joka osoittaa oikean kytkennän visuaalisesti. Punaisen renkaan ollessa näkyvissä, liitintä ei ole kytketty oikein.
Lue kuinka CEJN on panostanut tuotekehityksessä äärimmäiseen turvallisuuteen.
Lataa korkeapainehydrauliikan turvallisuusopas
Millaisia onnettomuuksia korkeapainehydrauliikassa voi letkujen ja liittimien osalta sattua? Entä miten korkeapainehydrauliikan turvallisuutta voi lisätä?
21.10.2024 | Blogi
Pneumaconin tarjoamat
Stucchin ja
CEJNin hydrauliikkatuotteet on suunniteltu vastaamaan maanrakennusalan vaativiin haasteisiin. Näiden tuotteiden huipputeknologia ja laadukkaat materiaalit takaavat, että kalusto pysyy toimintakunnossa kaikissa olosuhteissa – olipa kyseessä äärimmäinen kylmyys tai muuttuvat työympäristöt. Esimerkiksi sinkki-nikkelipinnoitetut hydrauliikkapikaliittimet ovat erinomaisia korroosiota vastaan, mikä tekee niistä erityisesti sopivia talviolosuhteisiin ja vaativaan työkäyttöön.
Pneumaconilta löytyy tuotteita, jotka tarjoavat merkittäviä etuja turvallisuuden näkökulmasta. Ne estävät tehokkaasti nesteiden vuotamisen ja epäpuhtauksien pääsyn hydraulijärjestelmään. Tämä ei ainoastaan vähennä ympäristön likaantumisen ja mahdollisten vahinkojen riskiä, vaan myös pienentää ylläpitokustannuksia ja huoltoseisokkien määrää.
CEJN – luotettavuutta ja innovaatioita hydraulijärjestelmiin
Ruotsalainen CEJN on yli 50 vuoden ajan kehittänyt huippulaadukkaita hydrauliikkatuotteita, jotka ovat keskeisiä eri teollisuudenaloilla, mukaan lukien maatalous, rakennusala ja autoteollisuus. CEJNin tuotteet tunnetaan erinomaisesta toimivuudestaan ja suorituskyvystään.
CEJNin tippavapaat Flat Face -pikaliittimet, kuten X65-sarja, pitävät hydraulijärjestelmät puhtaina ja vuotamattomina. Ne täyttävät ISO16028-standardin vaatimukset ja ovat erityisen kestäviä kovassa käytössä. Kierrettävät TLX-liittimet on suunniteltu kestämään suuria paineenvaihteluita, sykkiviä paineita ja virtauspiikkejä, mikä tekee niistä ihanteellisia iskuvasaroihin, pulverointiin ja muihin vaativiin sovelluksiin.
Stucchi – maailmanluokan hydrauliikkaliittimet
Italialaisen Stucchin hydrauliikkaliittimet ovat tunnettuja erinomaisesta laadustaan ja kestävyydestään. Ne ovat käytössä laajasti eri teollisuudenaloilla, kuten lentoteollisuudessa, maataloudessa ja maanrakennuksen sekä raskaan tieliikenteen liikkuvassa kalustossa.
Stucchin liittimet täyttävät alan tiukimmat standardit ja ovat yhteensopivia monien muiden valmistajien tuotteiden kanssa, mikä tekee niistä luotettavan valinnan monenlaisiin käyttökohteisiin.
Stucchin valikoima kattaa muun muassa flat face -liittimet ja sykkiviä paineita kestävät kierreliittimet. Flat face -liittimet estävät hydraulijärjestelmän likaantumisen ja vähentävät vuotoja, mikä parantaa työturvallisuutta ja vähentää ympäristöriskejä. Kierreliittimet, erityisesti hydraulivasaroille suunnatut, kestävät suuria paineenvaihteluita sekä sykkiviä paineita ja ovat erinomainen valinta muun muassa maanrakennuksen ja metsäteollisuuden vaativiin sovellutuksiin.
Ryhmäpikaliittimet tuovat tehokkuutta ja käytännöllisyyttä työmaalle
Ryhmäpikaliittimet, toiselta nimeltään liitinlevyt, ovat keskeinen osa tehokkaita hydrauliikkaratkaisuja. Stucchin ja CEJNin tarjoamat ryhmäpikaliittimet parantavat mobilehydrauliikan suorituskykyä ja käyttömukavuutta. Ryhmäpikaliittimet mahdollistavat useiden letkujen nopean ja turvallisen kytkemisen jopa vastapaineessa. Tämä vähentää seisokkeja ja parantaa työskentelyn sujuvuutta.
Stucchin sekä CEJNin Multi-X-liitinlevyjärjestelmä on erityisen hyödyllinen silloin, kun kytkentöjä pitää pystyä vaihtamaan ilman työkaluja jopa useita kertoja saman työvuoron aikana. Liitinlevyt poistavat myös riskin ristiinkytkennästä. CEJN WEO Plug-In -liittimet puolestaan tarjoavat vaivattoman ratkaisun letkuliitännöille, yhdistäen helppokäyttöisyyden ja pienen tilantarpeen, mikä parantaa työturvallisuutta ja tehokkuutta.
Virtausarvoiltaan laadukkaat hydrauliikkaliittimet säästävät polttoainekuluissa
Polttoaineiden hinnat ovat olleet viime aikoina huimassa nousussa, mikä saa etsimään ratkaisuja polttoainekulutuksen vähentämiseksi. Korkealaatuiset, oikein mitoitetut liittimet vähentävät energiavuotoja ja painehäviöitä, jolloin koneet toimivat vähemmällä polttoaineella.
Esimerkiksi CEJNin tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että virtausarvoiltaan laadukkailla liittimillä on 1 000 käyttötunnin aikana mahdollista säästää jopa 457 litraa polttoainetta. Euroissa laskettuna säästö on merkittävä. Tutkimuksissa käytettiin CEJN 525 -sarjan hydrauliikkaliittimiä.


Kysy lisää hydrauliikkaliittimistä!
Olemme sitoutuneet varmistamaan, että asiakkaamme saavat tarvitsemansa tuotteet nopeasti ja luotettavasti.
Soita meille numeroon 010 778 1400 tai laita sähköpostia osoitteeseen info@pneumacon.fi.
21.10.2024 | Blogi
CEJN on tuonut markkinoille kaksi uutta puhalluspistoolia, 208- ja 209-sarjojen uutuudet, joissa turvallisuus on keskeisessä roolissa.
208-sarjan jäljitettävä puhalluspistooli on suunniteltu elintarvike- ja juomateollisuuden erityistarpeisiin. Sataprosenttisesti elintarvikelaatuisesta muovista valmistetun puhalluspistoolin komponentit voidaan havaita metallinpaljastimilla ja röntgenlaitteilla. Lisäksi se tarjoaa erinomaisen puhallustehon ja käyttäjäystävällisen ergonomian.
209-sarjan puhalluspistooli edustaa uutta sukupolvea paineilmapistooleissa ja ylittää odotukset niin tehokkuudessa, ergonomiassa kuin turvallisuudessakin. Käyttömukavuuden takaa ergonomisesti suunniteltu pehmeä kädensija.
Pistoolin Hi-vis-huomioväritys parantaa näkyvyyttä ja turvallisuutta työympäristössä, ja OSHA-yhteensopivat turvasuuttimet kuuluvat vakiona varustukseen.
Valikoimastamme löytyy myös puhalluspistoolien lisävarusteita, kuten erilaisia suuttimia ja puhallusputkia. CEJN 208-sarjan puhalluspistoolien lisävarusteet ovat yhteensopivia myös 209-sarjan kanssa.
Lisävarusteet tekevät tuotteista helposti mukautettavia eri käyttötarkoituksiin. CEJNin uudet puhalluspistoolit vastaavat teollisuuden tiukkoihin turvallisuusvaatimuksiin – käytännöllisyyttä ja tehokkuutta unohtamatta.
Ota meihin yhteyttä!
Olemme sitoutuneet varmistamaan, että asiakkaamme saavat tarvitsemansa tuotteet nopeasti ja luotettavasti.
Soita meille numeroon 010 778 1400 tai laita sähköpostia osoitteeseen info@pneumacon.fi.
06.06.2024 | Blogi
Pneumacon on tunnettu laadukkaista teollisuustuotteistaan ja asiakasystävällisestä palvelustaan. Toimimme aktiivisesti myös Baltiassa, jossa vahva jälleenmyyjäverkostomme takaa nopeat toimitukset ja paikallisen tuen. Viime aikoina olemme erityisesti panostaneet Liettuan asiakaspalveluun muun muassa uusien rekrytointien avulla.

Laajin pikaliitinvalikoima ja nopeat toimitukset
Pneumaconin valikoimaan kuuluu Suomen ja Baltian kattavin pikaliittimien tarjonta, ja tuotteet ovat aina heti lähetysvalmiina. Valikoimastamme löydät laadukkaat ratkaisut niin paineilma-, testaus-, jäähdytys- kuin hydrauliikkajärjestelmiinkin.
Tutustu monipuoliseen valikoimaamme:
Pikaliittimien ja paineilmatyökalujen lisäksi valikoimastamme löytyvät myös momenttivääntimet, ruuvausautomaation ratkaisut ja puristimet, kompressorit sekä vakuumipumput.
Nopea toimituksemme varmistaa, että projektit pysyvät aikataulussa. Tavoitteemme on, että toimitamme tilaukset jo samana päivänä. Näin varmistamme, ettei työsi pysähdy yllättävien tarpeiden takia.
Koulutus ja paikallistuki varmistavat laadun
Pneumacon tarjoaa enemmän kuin pelkästään tuotteita – takaamme myös, että asiakkaamme saavat kaiken tarvittavan tuen niiden käyttöönottoon.
Järjestämme koulutuksia ja tarjoamme asiantuntevaa paikallista tukea, mikä varmistaa, että asiakkaamme pystyvät hyödyntämään hankkimiaan tuotteita parhaalla mahdollisella tavalla. Meillä on pitkä kokemus alan tuotteista, ja vahvat suhteet päämiehiimme mahdollistavat syvällisen tuen.
Jos törmäätte teknisiin haasteisiin, asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan, jotta saatte nopeasti ratkaisut kiperiinkin kysymyksiin.
Pneumacon tukee toimintaasi Baltiassa
Tutustu laajaan pikaliitinvalikoimaamme ja hyödynnä nopeat toimituksemme sekä asiantunteva paikallistukemme. Me Pneumaconilla olemme valmiita auttamaan sinua löytämään oikeat tuotteet ja tarjoamaan tarvittaessa koulutusta sekä teknistä tukea.
Tavoitteenamme on varmistaa, että saat tuotteistamme parhaan mahdollisen hyödyn. Ota yhteyttä ja kerro, kuinka voimme tukea liiketoimintaasi – olemme täällä sinua varten!
Soita meille numeroon 010 778 1400 tai lähetä sähköpostia info@pneumacon.fi.
Katsotaan kuinka voimme olla avuksi!
Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja keskustellaan lisää.
30.05.2024 | Blogi
Jokainen yhteistyö Pneumaconin kanssa alkaa asiakkaan liiketoiminnan perusteellisella ymmärtämisellä. Selvitämme, miten voimme parhaiten tukea juuri sinun tarpeitasi ja edistää liiketoimintasi tavoitteita.
Asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen – avain menestyksekkääseen yhteistyöhön
Toimitusjohtaja Juha Lindroos korostaa, että hyvä yhteistyö alkaa aina avoimesta keskustelusta ja asiakkaan liiketoiminnan perusteiden ymmärtämisestä. Pneumacon keskittyy tarjoamaan ratkaisuja, jotka vastaavat kunkin asiakkaan erityistarpeisiin.
”Emme myy asioita koskaan väkisin. Pyrimme aina tunnistamaan, onko meistä hyötyä vai ei. Jos ei ole, ei siitä ole hyötyä kenellekään, jos lähdetään jotain väkisin tyrkyttämään.”
Tällainen lähestymistapa varmistaa, että Pneumacon keskittyy vain niihin ratkaisuihin, joista asiakas saa todellista arvoa. Lindroosin mukaan tavoitteena on rakentaa pitkäkestoisia asiakassuhteita, jotka perustuvat molemminpuoliseen hyötyyn.
Yhteistyön konkreettiset hyödyt
Työskentely Pneumaconin kanssa tarjoaa useita etuja:
- Kustannussäästöt: Tehokkaat ratkaisumme vähentävät yrityksesi kuluja.
- Turvallisuus ja laatu: Tarjoamme laadukkaita ja turvallisia tuotteita, jotka parantavat muun muassa työturvallisuutta.
- Nopeat toimitusajat: Tuotteemme toimitetaan nopeasti, minimoiden odotusajat.
- Hyvä saatavuus: Takaamme liiketoimintasi jatkuvuuden ja tehokkuuden.
Alkuvaiheessa teemme tarkan kartoituksen liiketoimintasi tavoitteista ja asiakaskunnasta. Tämä mahdollistaa kohdennetun palvelun, joka tukee yrityksesi kasvua.
Aktiivinen viestintä ja jatkuva kehittäminen
Pidämme tiiviisti yhteyttä asiakkaisiimme ja jälleenmyyjiimme. Aktiivisella viestinnällä varmistamme, että kaikki ovat tietoisia tarjolla olevista tuotteistamme ja uutuuksistamme.
Tämä auttaa avaamaan uusia mahdollisuuksia ja vahvistamaan olemassa olevia kumppanuuksia. Meille on tärkeää, että yhteistyö on aidosti hyödyllistä ja avointa.
Valmiina auttamaan
Pneumacon on sitoutunut rakentamaan pitkäaikaisia ja molempia osapuolia hyödyttäviä suhteita. Jos haluat tietää, kuinka voimme tukea yrityksesi menestystä, ota yhteyttä!
Soita meille numeroon 010 778 1400 tai lähetä sähköpostia info@pneumacon.fi.
Katsotaan kuinka voimme olla avuksi!
Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja keskustellaan lisää.
30.05.2024 | Blogi
Pneumaconin toimipaikka varastoineen sijaitsee Hyvinkään Martissa, hyvien kulkuyhteyksien päässä. Keskeinen sijainti mahdollistaa tehokkaan logistiikan ja toimitusketjun hallinnan, mikä varmistaa nopeat ja luotettavat toimitukset asiakkaillemme. Pneumacon edustaa eurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia päämiehiä, joten logistiikkaketjumme on suunniteltu kestäviksi.
Olemme myös jatkuvasti kehittäneet varastomme toimintaa varmistaaksemme, että asiakkaidemme tarvitsemat peruskomponentit ovat aina nopeasti saatavilla.

Nopea toimitus on asiakaslupauksemme
Pneumaconin toiminnan perustana ovat nopeus ja luotettavuus. Pyrimme varmistamaan, että asiakkaamme eivät koskaan jää odottamaan kriittisiä komponentteja, jotka saattavat viivyttää heidän projektejaan. Asiakkaidemme usein tarvitsemat tuotteet löytyvät tuhansia tuotenimikkeitä kattavasta varastostamme vakiona, mikä mahdollistaa nopeat toimitukset asiakkaillemme myös silloin, kun seuraavat toimitukset päämiehiltämme mahdollisesti viivästyvät odottamattomien tapahtumien vuoksi.
Tarjoamme Suomen ja Baltian laajimman pikaliitinvalikoiman, joka on heti lähetysvalmis varastostamme. Tämä tarkoittaa, että pystymme usein toimittamaan tuotteet asiakkaille jo seuraavana päivänä.
Varaston tehokkuus ja toimitusvarmuus
Varastomme on suunniteltu vastaamaan nopeisiin toimitustarpeisiin. Tuotteet, jotka näet hinnastossamme, ovat pääosin välittömästi saatavilla ja lähtevät toimitukseen nopeasti.
Yhteistyömme luotettavien toimittajien, kuten Depragin, CEJNin ja Stucchin kanssa, takaa, että voimme toimittaa myös suuret tilaukset suhteellisen nopeasti, mikä on erityisen arvokasta asiakaskohtaisesti räätälöidyille projekteille.
Erottuminen palvelulla ja saatavuudella
Monet suuret monikansalliset yritykset eivät pidä varastoja Suomessa, mikä voi johtaa pitkiin odotusaikoihin. Pneumacon erottuu markkinoilla omalla laajalla varastollaan, joka mahdollistaa nopeat toimitukset koko Suomeen ja Baltiaan. Tämä varmistaa, että voimme palvella asiakkaitamme tehokkaasti ilman turhia viiveitä.
Kuinka voimme auttaa sinua?
Jos haluat tarkempia tietoja varastotilanteestamme tai toimitusajoistamme, tutustu verkkosivuillamme olevaan hinnastoon ja tuotetietoihin. Päivitämme säännöllisesti tietoja, jotta pysyt ajan tasalla uusimmista tuotteistamme ja palveluistamme.
Pneumacon on sitoutunut varmistamaan, että asiakkaamme saavat tarvitsemansa tuotteet nopeasti ja luotettavasti. Meille on tärkeää, että liiketoimintasi voi jatkua keskeytyksettä.
Soita meille numeroon 010 778 1400 tai lähetä sähköpostia info@pneumacon.fi.
Liittimet, työkalut ja tarvikkeet nopeasti!
03.04.2024 | Blogi
Paineilma on monilla teollisuuden aloilla korvaamaton voimavara, mutta sen käytön turvallisuus ja tehokkuus riippuvat suuresti käytetyistä liittimistä. CEJN eSafe-paineilmaliitin erottuu joukosta sen suunnittelulla ja ominaisuuksilla, jotka tekevät siitä erinomaisen valinnan ammattikäyttöön.

1. Turvallisuus on eSafen ykkösprioriteetti
Turvallisuus työpaikalla ei ole vain suositus, vaan välttämättömyys. eSafe-liittimet vastaavat tähän tarpeeseen ainutlaatuisella turvaominaisuudellaan: ne purkavat paineen ennen liittimen irrottamista.
Tämä estää vaarallisen letkun heilahduksen, vähentää melua ja minimoi onnettomuusriskin, mikä on tärkeää erityisesti työympäristöissä, joissa työskentelee useita ihmisiä samanaikaisesti.
2. Vaivatonta käyttöä yhdellä kädellä
Kuka sanoi, että turvallisuuden täytyy tarkoittaa monimutkaisuutta? eSafen kanssa tämä ei pidä paikkaansa.
Liittimen käyttö on suunniteltu niin, että yhdellä kädellä pystyt sekä yhdistämään että irrottamaan liittimen vaivattomasti. Tämä tekee työkalujen ja letkujen nopeasta vaihdosta sujuvaa, mikä on arvokasta etenkin toistuvia vaihtoja vaativissa töissä.
3. Energiatehokas suunnittelu
eSafe-liittimien suuri virtaus ja pieni painehäviö tarkoittavat, että työkalut saavat maksimaalisen tehon käyttöönsä ilman tarpeetonta energiahukkaa. Tämä vähentää energiankulutusta jopa 30 %, samalla kun parannat työkalujesi suorituskykyä ja vähennät tuotantoaikaa.
Kustannussäästöä paineilman huoltolaitteilla
4. Kompakti koko, suuri kestävyys
eSafen kestävyys on testattu kovissa olosuhteissa, mikä takaa pitkän käyttöiän myös vaativissa teollisuusympäristöissä. Sen kompakti ja vankka rakenne kestää iskuja, tärinää ja jatkuvaa käyttöä, mikä vähentää tarvetta uusille hankinnoille ja säästää resursseja pitkällä aikavälillä.
5. Hyvästit vuodoille: Tiivis ja luotettava
Vuotavat liittimet ovat yleinen ongelma, joka voi aiheuttaa painehäviötä ja tehon laskua. eSafe tarjoaa ratkaisun tähän ongelmaan tiiviillä rakenteellaan, joka eliminoi vuodot ja varmistaa, että paineilma saavuttaa työkalut ilman häviöitä.
Miksi suosimme eSafe-paineilmaliittimiä?
Pneumacon tarjoaa laajan valikoiman paineilmaliittimiä, mutta kun puhutaan sarjoista, joista eSafe-versioita on saatavilla, nostamme eSafen etusijalle. Tämä johtuu yksinkertaisesta syystä: eSafe-liittimet tuovat käyttöön turvallisuutta, kestävyyttä ja ennen kaikkea käyttömukavuutta.
Suosittelemme eSafea aina, kun mahdollista. Tämä linjaus kertoo sitoutumisestamme tarjota asiakkaillemme parhaita mahdollisia työkaluja, jotka edistävät sekä turvallisuutta että työn tehokkuutta.
Autamme mielellämme paineilmaliittimien ja muihin paineilmaan liittyvien tuotteiden valinnassa. Soita meille numeroon 010 778 1400 tai sähköpostia info@pneumacon.fi.
Kaipaako paineilmajärjestelmä uudistamista?
Mikäli tarvitsette laadukkaita paineilmatuotteita, ammattilaisemme ovat apunasi.
03.03.2024 | Blogi
Ruuvausautomaation avulla on mahdollista parantaa merkittävästi prosessien tehokkuutta, tuotteiden laatua ja työn jäljen seurattavuutta. Ennen kuin tämä matka voi alkaa, on tärkeää tunnistaa ne tilanteet, joissa automaatio tuo todellista lisäarvoa.
Tässä artikkelissa käymme läpi keskeiset seikat, jotka tulee ottaa huomioon ruuvausautomaation suunnittelussa, ja tarjoamme asiantuntevia näkemyksiä, jotka auttavat viemään prosessia eteenpäin.
Tarpeen tunnistaminen
Aloittaminen edellyttää nykyisten prosessien arviointia. Missä tuotannon vaiheessa manuaalinen ruuvaus hidastaa toimintaa, johtaa virheisiin tai aiheuttaa turhaa kuormittavuutta?
Automaation tavoitteena voi olla toistuvien työvaiheiden nopeuttaminen, prosessien tarkkuuden parantaminen tai työolosuhteiden kohentaminen. Selkeä tarpeen ymmärtäminen on ensimmäinen askel kohti onnistunutta automaatioprojektia.
Vaatimusten määrittely
Tarpeen tunnistamisen jälkeen on aika määritellä tarkemmin, mitä käytännössä tarvitaan:
- Ruuvausratkaisun tarkoitus: Mitä ja mihin halutaan kiinnittää? Kiinnityskohteen pinnan muodot ja asennusolosuhteet ovat merkittäviä tekijöitä ruuvausyksikön kärkikappaleen suunnittelussa.
- Ruuvin mitat: Ruuvin mitat ovat keskeisiä, kun määritellään, miten ruuvi syötetään ruuvinvääntimelle. Liian suuri ruuvin kanta suhteessa pituuteen voi tehdä ruuvin syötön putkea pitkin jopa mahdottomaksi. Hyvä nyrkkisääntö on, että ruuvin varren pituuden tulisi olla vähintään 2 mm suurempi kuin kannan halkaisija.
- Momentin tarve: Tarvittava momentti ja sen vaihteluväli ovat olennaisia tietää. Myös mahdolliset rajoitukset vääntimen kierrosluvun suhteen tulee huomioida, erityisesti sellaisten materiaalien kohdalla, jossa liiallinen kierrosnopeus voi vahingoittaa materiaalia.
- Työvaiheen toteutus: Halutaanko täysautomaattinen vai osittain automatisoitu ratkaisu? Suuren volyymin ja pitkäaikaisen tuotannon kohdalla täysautomaatio on usein kannattavampaa.
Kumppanin valinta
Kun valitset kumppania ruuvausautomaation toteutukseen, on tärkeää löytää asiantuntija, joka ymmärtää sekä tekniset vaatimukset että tuotantoprosessin yksityiskohdat.
Sopiva kumppani tarjoaa laadukkaiden tuotteiden lisäksi syvällistä asiantuntemusta ja tukea projektin jokaisessa vaiheessa. Kokemus vastaavista projekteista ja kyky räätälöidä ratkaisut juuri sinun tarpeisiisi ovat avainasioita oikean kumppanin valinnassa.
Opas ruuvausteknologian monista mahdollisuuksista
Ruuvausautomaatio tarjoaa ratkaisuja eri teollisuuden aloille
Ruuvausautomaatio tuo hyötyjä monenlaisiin tehtäviin. Se nopeuttaa ja tarkentaa työskentelyä, olipa kyseessä sitten elektroniikka-alan, metalliteollisuuden tai ovi- ja ikkunateollisuuden tarpeet.
Automaation avulla parannetaan tuotannon laatua ja tehokkuutta eri aloilla. Jokainen teollisuudenhaara voi löytää automaatiosta ratkaisun, joka tekee valmistuksesta sujuvampaa, vähentää virheitä ja nostaa tuotteiden laatua.
› Tutustu, miten Nokia hyödynsi ruuvausautomaatiota tuotantolinjastollaan parantaakseen prosessejaan
Huolellinen suunnittelu on arvokas sijoitus
Ruuvausautomaation suunnitteluprosessi starttaa usein yksinkertaisesta ajatuksesta: miten voisimme tehdä tämän tehokkaammin, tarkemmin ja helpommin? Tämän kysymyksen myötä alkaa polku kohti ruuvausautomaation mahdollisuuksien hyödyntämistä.
Tämän teknologian käyttöönottaminen on sijoitus, joka tuottaa mittavia hyötyjä. Se tehostaa tuotantoprosesseja, nostaa asiakastyytyväisyyttä ja lujittaa yrityksen asemaa markkinoilla.
Haluatko lisätietoa, kuinka ruuvausautomaatio voi helpottaa toimintaasi ja tuoda säästöjä?
Ota meihin yhteyttä, niin suunnitellaan ruuvausautomaation ratkaisusi yhdessä. Toimitamme sinulle ruuvauskomponentit luotettavasti ja asiantuntemuksella.
03.02.2024 | Blogi
Paineilmajärjestelmät ja työkalut ovat teollisuuden ja ammattikäyttäjien peruskalustoa, jotka mahdollistavat tehokkaan ja tarkan työskentelyn. Näiden laitteiden turvallinen ja häiriötön käyttö edellyttää kuitenkin säännöllistä tarkastusta, liittimien uusimista ja huoltoa. Lue mitkä asiat vaikuttavat työkalujen käyttöikään ja huoltotarpeeseen.

Valmistajan ohjeiden noudattaminen
On tärkeää, että työkalujen huolto tehdään, kuten valmistaja neuvoo. Säännöllinen huolto pitää työkalut paitsi turvallisina myös kunnossa. Erityisen tärkeää tämä on öljyvoidelluissa koneistoissa, kuten turbiinihiomakoneiden vaihteistoissa.
Jos kone alkaa äännellä oudosti tai tärisee, se on selvä merkki siitä, että huolto olisi pitänyt jo tehdä. Jotta vältetään suurimmat ongelmat, huollon kanssa ei kannata viivytellä.
Paineilmajärjestelmän kunto vaikuttaa
Vaikka huolehtisit työkaluista esimerkillisesti, ne eivät pysy parhaassa mahdollisessa kunnossa, jos paineilmajärjestelmässä on ongelmia. Ilman epäpuhtaudet voivat kertyä työkaluihin, kuluttaen niitä ajan myötä ja heikentäen niiden suorituskykyä.
Siksi onkin olennaista pitää sekä työkalut että itse paineilmajärjestelmä moitteettomassa kunnossa, varmistaen näin koko systeemin tehokkaan ja turvallisen toiminnan.
Havaitse ongelmat ajoissa
Jotta paineilmatyökalut palvelisivat luotettavasti vuodesta toiseen, on tärkeää pitää silmällä niiden kuntoa ja toimintaa. Säännölliset tarkastukset auttavat havaitsemaan mahdolliset puutteet ennen kuin ne muuttuvat vakaviksi ongelmiksi.
Esimerkiksi, jos huomaat työkalun äänen muuttuneen tai sen tehon heikentyneen, on se selkeä merkki siitä, että jotain on tekeillä. Myös fyysiset vauriot, kuten kolhut ja naarmut, voivat viestiä tarpeesta tarkempiin toimenpiteisiin.
Kustannussäästöä paineilman huoltolaitteilla
Toimi näissä tilanteissa ripeästi
Kun huomaat työkalussa epätavallisia merkkejä, kuten outoa ääntä, tärinää, tehon laskua tai ulkoisia vaurioita, on aika toimia välittömästi. Tällaiset merkit voivat viitata esimerkiksi laakeri- tai lamellivikoihin, lian kertymiseen tai fyysiseen vahinkoon, joka on saattanut syntyä esimerkiksi työkalun pudottua.
Älä jätä tilannetta huomiotta, sillä työkalu voi yllättäen leikata kiinni käytön aikana, mikä saattaa olla parhaimmillaankin vain ”harmiton” tilanne, mutta pahimmillaan vaarallinen sekä käyttäjälle että ympäristölle. Ripeä toiminta voi pelastaa sekä työkalun että välttää turhat riskit.
Jos vikoja ilmenee usein, syvennä tarkastelua
Jos huomaat paineilmalaitteissa toistuvia vikoja, se voi viitata laajempiin ongelmiin järjestelmässä. Tällöin kannattaa ottaa tarkempi katsaus muun muassa ilman laatuun, kompressorien ja niiden suodattimien kuntoon, letkujen ikään ja laatuun sekä letkujen ja liittimien turvallisuuteen.
Erityisen tärkeää on tarkistaa liittimien turvallisuus; tästä syystä suosittelemme eSafe-paineilmaliittimiä, jotka tarjoavat huippuluokan suorituskykyä ja turvallisuutta. Puhdas ja laadukas paineilma, hyvin toimivat kompressorit ja suodattimet sekä ehjät ja turvalliset letkut ja liittimet ovat perusta sille, että paineilmalaitteet toimivat moitteettomasti.
Pneumacon huolehtii toimittamiensa työkalujen ja moottoreiden huollosta sekä varaosien toimituksesta. Tämän palvelun myötä takaamme laitteiden luotettavan toiminnan, turvallisuuden ja pitkän käyttöiän. Kysy lisää!
Tarjoamme asiantuntevaa neuvontaa ja tukea paineilmatyökalujen huoltoon sekä varaosien hankintaan. Soita meille numeroon 010 778 1400 tai sähköpostia info@pneumacon.fi.
Kaipaako paineilmajärjestelmä uudistamista?
Mikäli tarvitsette laadukkaita paineilmatuotteita, ammattilaisemme ovat apunasi.
21.11.2023 | Blogi
Elektronisten koneiden ja komponenttien jäähdytys ja lämmönhallinta on keskeinen haaste monilla sektoreilla. Akku- ja latausteknologian jatkuva kehitys vaatii entistä tehokkaampaa ja monipuolisempaa lämmönhallintaa, jotta komponenttien suorituskyky ja turvallisuus voidaan taata.
CEJNin jäähdytyspikaliittimet edistävät entistä toimivampien lämmönhallinnan järjestelmien suunnittelua ja ylläpitoa akkukäyttöisissä koneissa ja laitteissa.
Latauslaitteiden ja akkujen optimaalinen lämmönhallinta parantaa suorituskykyä
Akkujen lataus- ja käyttöprosessit tuottavat lämpöä riippumatta siitä, onko kyse sähköauton, mobiililaitteen tai vaikkapa teollisuuden suurjänniteakusta. Akkujen latauksen tulee tapahtua optimaalisessa lämpötilassa kesät ja talvet.
Mitä tehokkaampi lataus on, sitä enemmän lämpöä syntyy järjestemän itsensä toimesta. Tämä lämpö vaikuttaa suoraan akun suorituskykyyn ja kestävyyteen, ja ylikuumeneminen voi aiheuttaa turvallisuusriskejä. Siksi optimaalinen lämmönhallinta on välttämätöntä.
Pikalatauksessa akkua on jäähdytettävä erityisen voimakkaasti, sillä tehokkaan latauksen tuottama lämpö voi aiheuttaa painetta ja rasittaa sekä akun että laturin komponentteja.
CEJNin lämmönhallintajärjestelmissä käytettävät pikaliittimet mahdollistavat nopeat ja turvalliset kytkennät, joissa jäähdytysnesteiden tyhjentämisen tarve esimerkiksi huollon yhteydessä poistuu.
Akkuteknologian tehon ja käyttöiän maksimoimiseksi on tärkeää valita tippavapaa jäähdytysliitin.
CEJNin pikaliittimet tärkeänä osana modulaarista lämmönhallintajärjeslemää
CEJNin jäähdytyspikaliittimet ovat ratkaisevassa asemassa sähköajoneuvojen ja sähköisten työkoneiden latauspisteissä ja monissa muissa sovelluksissa. CEJNin liittimet tuovat laadukkaita, monipuolisia ja turvallisia ratkaisuja osaksi lämmönhallintajärjestelmää.
Erityisesti jäähdyttämistä varten suunnitellut pikaliittimet on valmistettu käyttökohteen vaatimuksista riippuen joko kestävästä kova-anodisoidusta alumiinista tai haponkestävästä teräksestä. Niiden painehäviö on mitättömän pieni, minkä lisäksi ne ovat täysin tippavapaita, mikä on ratkaisevan tärkeää herkkien sähkölaitteiden kanssa. Liittimien käyttöä helpottaa myös se, että ne saadaan värikoodattua eli linjojen mukaan, mikä estää vaarallisia sekaannuksia.
Etsitkö sopivaa ratkaisua lämmönhallintaan?
CEJNin jäähdytyspikaliittimet ovat ylivoimainen valinta, kun lämmönhallintaan tarvitaan tehokasta ja luotettavaa ratkaisua. Kysy lisää numerosta 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
Lisätietoa ratkaisuista lämmönhallintaan
Jäähdytyspikaliittimet helpottavat jäähdytysjärjestelmän huoltotoimenpiteitä ja optimoivat teollisuuden prosesseja. Lue koko artikkeli!
Lue lisää »
Jäähdytyspikaliittimet ovat tehokas ratkaisu konesalien, laskentatietokoneiden sekä tutkimuslaitoksia jäähdytyshaasteisiin.
Lue lisää »
Jäähdytyspikaliittimet tehostavat sähkömoottoreiden ja akkujen jäähdytystä ha helpottavat koneiden huoltamista. Lue lisää blogista.
Lue lisää »
21.11.2023 | Blogi
Liikenteen murros on käynnissä ympäri maailmaa. Kun yhteiskunnat siirtyvät perinteisistä polttomoottoriajoneuvoista kohti ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja, on sähköinen liikenne varmuudella osa ratkaisua.
Akkuteknologiaan perustuva teknologia puolestaan vaatii tehokkaita lämmönhalinnan ratkaisuja toimiakseen luotettavasti, sillä sähkömoottorit ja akustot lämpenevät käytössä.
Lämmönhallinnan haasteet sähkökomponenteissa ja akuissa
Sähkökomponentit tuottavat lämpöä toimiessaan. Samoin akustot, jotka varastoivat sähköenergiaa, kuumenevat latauksen ja varauksen käytön yhteydessä. Estääksemme laitteiden ylikuumentumisen ja mahdolliset vauriot täytyy lämpö poistaa jäähdyttämällä.
Perinteinen ilmajäähdytys ei enää riitä, kun laitteet muuttuvat tehokkaammiksi. Sen sijaan tarvitaan nestekiertoista jäähdytystä, joka mahdollistaa tehokkaamman lämmönpoiston ja paremman suorituskyvyn. Toisaalta pohjoisen kylmissä olosuhteissa akustoja on toisinaan myös lämmitettävä optimaalisen lataustehon saavuttamiseksi.
CEJNin 587-sarjan ultraFLOW-liittimen rakenne kestää tärinää ja mekaanista rasitusta, joten se on hyvä valinta muun muassa rautatieliikenteen kohteisiin.
Lämmönhallinta on kriittisessä roolissa erityisesti silloin, kun sähkökomponentit ja akustot ovat kovassa käytössä esimerkiksi pitkillä matkoilla tai raskasta kuormaa kuljetettaessa. Nestekierto mahdollistaa tarkan lämmönhallinnan tehostaen laitteen suorituskykyä ja käyttöikää.
Pikaliittimet ovat kriittinen osa tehokasta lämmönhallintaa
Jäähdytyspikaliittimillä voit vaikuttaa nestejäähdytysjärjestelmän tehoon ja käyttökustannuksiin.
Tippavapaus ja minimoitu painehäviö tekevät lämmönhallinnan ratkaisuista turvallisia ja säästävät energiaa
CEJNin jäähdytyspikaliittimet on suunniteltu erityisesti tippavapaiksi. Tippavapaus on kriittinen ominaisuus herkissä järjestelmissä, joissa yksikin pisara vettä tai kylmäainetta voi aiheuttaa vakavia vaurioita. Tippavapaat liittimet estävät riskin ja varmentavat järjestelmän turvallisuuden, kun liitin ei vuoda käytettäessä, liitettäessä tai irrotettaessa.
Toinen tärkeimmistä CEJNin pikaliitinten hyödyistä on äärimmäisen pieni painehäviö. Kun virtauskanavat on tarkkaan optimoitu, neste kulkee putkistojen ja liittimien lävitse vähemmällä energialla, eikä tuota kulkiessaan lisää lämpöä. Siten painehäviön minimoiminen saa koko järjestelmän pysymään tehokkaampana.
Tehokkaan lämmönhallinnan edut liikenteessä
Lämmönhallinnan ratkaisujen täytyy mukautua joustavasti liikenteessä, kun tilanteet muuttuvat nopeasti. Esimerkiksi sähkömoottorin jäähdytystä voidaan tehostaa voimakkaan kiihdytyksen aikana, ja vähentää tasaisella tiellä. Tähän tarvitaan älykkäitä ratkaisuja, jotka pystyvät mukautumaan reaaliaikaisesti liikenteen vaatimuksiin.
Sähköinen liikenne tarjoaa kestävän vaihtoehdon perinteisille polttomoottoriajoneuvoille, mutta vaatii tehokkaan järjestelmän toimiakseen moitteettomasti. Nestekiertoinen jäähdytys ja tehokas lämmönhallinta ovat avainasemassa tässä murroksessa.
Jäähdytyspikaliittimet mahdollistavat junien moottoreiden ja voimalinjojen tehokkaan jäähdytyksen estäen ylikuumentumista. Tämä parantaa junaliikenteen turvallisuutta ja tehokkuutta.
Raskas kalusto, kuten kuorma-autot ja maansiirtokoneet rakennetaan kestämään kovaa rasitusta – sitä vaaditaan myös jäähdytysjärjestelmiltä. Nopea ja joustava jäähdytys on avainasemassa, kun matkamme kohti kestävämpää liikennettä jatkuu.
Modulaariset lämmönhallinnan ratkaisut tehostavat työkoneiden käyttöä
Nestekiertoisten lämmönhallintajärjestelmissä käytettävät pikaliittimet mahdollistavat akustojen ja latausjärjestelmien modulaarisuuden, mikä puolestaan avaa uusia mahdollisuuksia koneiden ja laitteiden tehokkaampaan käyttöön. CEJNin jäähdytyspikaliittimiä voidaan käyttää esimerkiksi autonomisissa työkoneissa, joissa akkujen vauhdon on tapahduttava varmasti ja tippavapaasti.
Nestekierto mahdollistaa lämmön poiston nopeasti ja tehokkaasti, mikä on välttämätöntä suorittaessa esimerkiksi sähkötoimisten työkoneiden vaativia tehtäviä. CEJNin laadukkaiden tuotteiden avulla varmistetaan sähkömoottoreiden ja akkujen optimaalinen lämmönhallinta, mikä pidentää niiden käyttöikää ja parantaa suorituskykyä sekä lämmönhallintajärjestelmän modulaarinen rakenne, mikä helpottaa huolto- ja ylläpitotoimenpiteitä.
CEJNin ultraFlow-liittimet sopivat kaikenlaisiin nestelinjohin. Oli kyseessä synteettiset tai mineraalipohjaiset lämmönsiirtoöljyt, glykoolivesi, tai eristävät nesteet.
Haluatko tehostaa lämmönhallinnan ratkaisuja?
Ota yhteyttä, niin kerromme lisää jäähdytyspikaliittimistä. Tavoitat meidät numerosta 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
Lisätietoa ratkaisuista lämmönhallintaan
Jäähdytyspikaliittimet helpottavat jäähdytysjärjestelmän huoltotoimenpiteitä ja optimoivat teollisuuden prosesseja. Lue koko artikkeli!
Lue lisää »
Jäähdytyspikaliittimet ovat tehokas ratkaisu konesalien, laskentatietokoneiden sekä tutkimuslaitoksia jäähdytyshaasteisiin.
Lue lisää »
Jäähdytyspikaliittimet edistävät entistä toimivampien jäähdytysjärjestelmien suunnittelua ja ylläpitoa akkukäyttöisissä koneissa ja laitteissa.
Lue lisää »
Jäähdytyspikaliittimet tehostavat sähkömoottoreiden ja akkujen jäähdytystä ha helpottavat koneiden huoltamista. Lue lisää blogista.
Lue lisää »
21.11.2023 | Blogi
Jäähdytyspikaliittimet ovat tärkeä osa laskentatehon ylläpitämistä ja kehittämistä vaativissa ympäristöissä
Elektronisten laitteiden käytön ja suorituskyvyn kasvaessa myös lämmönhallinnan ja erityisesti lämpöä tuottavien komponenttien jäähdytyksen tarve kasvaa eksponentiaalisesti.
Tämä haaste koskee etenkin ympäristöjä, joissa vaaditaan intensiivistä laskentatehoa, kuten konesaleja, laskentatietokoneita, kvanttitietokoneita sekä tutkimuslaitoksia, joissa monenlaisia laskennallisia tehtäviä suoritetaan päivittäin.
CEJNin jäähdytyspikaliittimet ovat korkealaatuinen ja tehokas ratkaisu lämmönhallinnan haasteisiin. Nestejäähdytyksen kytkentä helpottuu ja nopeutuu pikaliitinten avulla, mikä parantaa koko järjestelmän huollettavuutta ja laajennettavuutta.
Tehokas lämmönhallinta on elintärkeää monella sektorilla
Jäähdytyspikaliittimet ovat ratkaiseva tekijä monissa teknologiaympäristöissä. CEJNin liittimet on valmistettu ottaen huomioon elektroniikan jäähdytyksen erityisvaatimukset. CEJN valmistaa liittimet niin, että painehäviö minimoidaan. Liittimet ovat tippavapaita, mikä mahdollistaa sujuvan kytkennän ilman jäähdytysjärjestelmän tyhjennystä.
Konesalien vaativissa olosuhteissa jäähdytyspikaliittimien kytkennän helppous takaa sen, että palvelimien käyttö ja huolto onnistuvat tehokkaasti, luotettavasti, ja turvallisesti. Vikaantunut tai riskin aiheuttava yksikkö voidaan vaihtaa modulaarisesti toiseen nopeiden kytkentöjen avulla.
Datakeskuksien jäähdytysjärjestelmien tulee olla modulaarisia ja tippavapaita.
Tehokas lämmönhallinta on elintärkeää myös kvanttitietokoneiden käytössä, sillä koneiden suorituskyky riippuu niiden toiminnasta erittäin matalissa lämpötiloissa. Nestejäähdytystä tarvitaan tehokkaaseen lämmönsiirtoon, jotta koneet kykenevät suorittamaan vaativat laskutoimenpiteet odotetulla tavalla. Kun käyttöön otetaan CEJNin jäähdytyspikaliittimet, järjestelmän ylläpitäminen, laajennus ja kehitys helpottuvat huomattavasti.
Laskentaa tekevissä tutkimuslaitoksissa pikaliittimet auttavat vaaditun modulaarisuuden saavuttamisessa. Pikaliittimien ansiosta koeasetelmien ajaminen ja huoltotoimenpiteet nopeutuvat huomattavasti perinteisiin kiinteisiin liittimiin verrattuna, joita käytettäessä jäähdytysneste on tyhjennettävä järjestelmästä ennen huoltotoimenpiteitä.
Pikaliittimet ovat kriittinen osa tehokasta lämmönhallintaa
Jäähdytyspikaliittimillä voit vaikuttaa nestejäähdytysjärjestelmän tehoon ja käyttökustannuksiin.
Tippavapaus ja minimoitu painehäviö tekevät toiminnoista turvallisia ja säästävät energiaa
CEJNin jäähdytyspikaliittimet on suunniteltu erityisesti tippavapaiksi. Tippavapaus on kriittinen ominaisuus herkissä järjestelmissä, joissa yksikin pisara vettä tai kylmäainetta voi aiheuttaa vakavia vaurioita.
Tippavapaat pikaliittimet estävät riskin ja varmentavat järjestelmän turvallisuuden, kun liitin ei vuoda käytettäessä, liitettäessä tai irrotettaessa.
Toinen tärkeimmistä pikaliitinten hyödyistä on äärimmäisen pieni painehäviö. Kun virtauskanavat on tarkkaan optimoitu, neste kulkee jäähdytysjärjestelmässä vähemmällä energialla sen sijaan, että virtaus tuottaisi lisää lämpöä.
FullFlow-liittimet on suunniteltu matalapaineisiin jäähdytyssovellutuksiin, kuten tehoelektroniikan ja uusiutuvan energian ratkaisuihin.
CEJNin jäähdytyspikaliittimet säästävät aikaa järjestelmän huollossa, kehityksessä ja käytössä. Pikaliitinten modulaarisuus helpottaa liikkuvan tai kehitettävän kaluston ylläpitoa merkittävästi.
Laaja tuotevalikoima kattaa monenlaiset tarpeet ja sovellukset, mikä tekee CEJNin jäähdytyspikaliittimistä ensisijaisen
Jäähdytyksen ei tarvitse olla pullonkaula elektroniikan maksimaaliselle suorituskyvylle
Ota yhteyttä, niin kerromme lisää jäähdytyspikaliittimistä. Tavoitat meidät numerosta 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
Lisätietoa ratkaisuista lämmönhallintaan
Jäähdytyspikaliittimet helpottavat jäähdytysjärjestelmän huoltotoimenpiteitä ja optimoivat teollisuuden prosesseja. Lue koko artikkeli!
Lue lisää »
Jäähdytyspikaliittimet tehostavat sähkömoottoreiden ja akkujen jäähdytystä ha helpottavat koneiden huoltamista. Lue lisää blogista.
Lue lisää »
Jäähdytyspikaliittimet edistävät entistä toimivampien jäähdytysjärjestelmien suunnittelua ja ylläpitoa akkukäyttöisissä koneissa ja laitteissa.
Lue lisää »
21.11.2023 | Blogi
Teollisuuden järjestelmien lämmönhallinnalla ja jäähdytyksen optimoinnilla, voi olla merkittävä vaikutus kokonaisuuteen. Nestejäähdytys ja jäähdytyspikaliittimet tarjoavat monenlaisia etuja yleisesti käytettyihin kiinteisiin jäähdytysliittimiin verrattuina.
Elektroniikan lämmönhallinta edellyttää tippavapautta
Nestejäähdytys ja jäähdytyspikaliittimet tarjoavat kiistattomia etuja elektronisten järjestelmien lämmönhallintaan. Ne mahdollistavat tiiviin ja turvallisen kytkennän ilman tarpeetonta väliaineen hävikkiä. Tippavapaat jäähdytyspikaliittimet suojaavat erityisesti elektronisia komponentteja, jotka ovat herkkiä ympäristömuutoksille ja kosteudelle.
Tippavapaat pikaliittimet varmistavat jäähdytysjärjestelmän luotettavan toiminnan pitkällä aikavälillä ja minimoivat mahdolliset vuodot vähentäen huoltojen tarvetta ja käyttökustannuksia.
Modulaarisuus tuo lisäjoustoa teollisuuden tarpeisiin
Modulaarisuus on avain monissa teollisissa sovelluksissa, joissa järjestelmän tehokkuus, luotettavuus ja skaalautuvuus ovat keskeisiä tekijöitä. Jäähdytyspikaliittimet helpottavat järjestelmän huoltotoimenpiteitä mahdollistamalla komponenttien vaihdon saumattomasti ilman tuotannon keskeyttämistä. Järjestelmän nopea huollettavuus on arvokas ominaisuus teollisuuden prosesseissa, joissa jokainen hetki on tärkeä.
Nestejäähdytysjärjestelmien modulaarisuus säästää aikaa ja rahaa pitkällä aikavälillä, kun esimerkiksi työkoneen akut tai muut toimilaitteet voidaan vaihtaa nopeasti ilman järjestelmän tyhjentämistä väliaineesta. Modulaarisuus on tehokas tapa optimoida toimintaa ja varmistaa, että järjestelmä toimii jatkuvasti parhaalla mahdollisella tavalla.
CEJN ultraFLOW -sarjan jäähdytyspikaliittimissä virtaus on erittäin hyvä.
Non-Drip-sarjan tippavapaat jäähdytyspikalittimet soveltuvat käytettäväksi erityisesti servereiden ja muiden elektroniikkalaitteiden kanssa.
Pikaliittimet ovat kriittinen osa tehokasta lämmönhallintaa
Jäähdytyspikaliittimillä voit vaikuttaa nestejäähdytysjärjestelmän tehoon ja käyttökustannuksiin.
Jäähdytyspikaliitinten helppo kytkentä tuo säästöjä
Jäähdytyspikaliittimet tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden komponenttien kytkentään ilman järjestelmän tyhjennystä jäähdytysnesteestä. Niiden avulla järjestelmien muutokset ja korjaukset voidaan suorittaa nopeasti ja vaivattomasti ilman merkittäviä alasajoaikoja. Tämä ominaisuus voi tuoda merkittäviä säästöjä pitkässä juoksussa.
Kiinteät liittimet eivät pysty tarjoamaan samanlaista joustavuutta, mikä tekee jäähdytyspikaliittimistä houkuttelevan vaihtoehdon. CEJNin tuotteet sopivat erityisesti aloille, joissa toiminnan jatkuvuus on ensisijaisen tärkeää.
Jokainen teollisuusyritys on ainutlaatuinen, ja siksi on tärkeää löytää lämmönhallintaan ratkaisu, joka sopii parhaiten omaan käyttöön. Vakaus, joustavuus ja kustannukset vaikuttavat kukin osaltaan päätöksentekoon.
CEJNin tarjoamat jäähdytyspikaliittimet ovat tehokkaita, turvallisia ja kustannustehokkaita vaihtoehtoja perinteisille kiinteille liittimille. Niiden nopeus, turvallisuus, modulaarisuus ja vaivaton kytkentä tekevät niistä ihanteellisen valinnan moniin teollisiin sovelluksiin, joissa vaaditaan luotettavaa ja tehokasta lämmönhallintaa vaativissa olosuhteissa.
Etsitkö sopivaa ratkaisua lämmönhallintaan?
Autamme valitsemaan sopivat jäähdytyspikaliittimet käyttökohteen mukaan. Tavoitat meidät numerosta 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
Lisätietoa ratkaisuista lämmönhallintaan
Jäähdytyspikaliittimet tehostavat sähkömoottoreiden ja akkujen jäähdytystä ha helpottavat koneiden huoltamista. Lue lisää blogista.
Lue lisää »
Jäähdytyspikaliittimet ovat tehokas ratkaisu konesalien ja tutkimuslaitoksien jäähdyttämiseen.
Lue lisää »
Pikaliittimet auttavat lämmönhallinnan järjestelmien suunnittelua ja ylläpitoa akkukäyttöisissä koneissa ja laitteissa.
Lue lisää »
12.06.2023 | Blogi
Akkukäyttöinen momenttiväännin tehostaa työn nopeutta laadusta tinkimättä. Sen käyttö on järkevää etenkin silloin, kun työpisteet vaihtelevat. Vuokraus on edullinen ja joustava vaihtoehto väliaikaiseen tarpeeseen.

Työmaalla tehokkaan ja monipuolisen työkalun käyttö voi tehdä suuren eron tuottavuudessa ja työn laadussa. Erityisesti silloin, kun tarvitaan voimaa ja tarkkuutta pulttien kiristämiseen, momenttivääntimet ovat korvaamattomia työkaluja.
Perinteisesti momenttivääntimiä on käytetty paineilman avulla, mutta nykyään akkukäyttöiset vääntimet tarjoavat erinomaisen vaihtoehdon tilanteisiin, joissa paineilmaa ei ole käytettävissä, sitä ei haluta käyttää, tai työn edellytyksen vaativat akkuvääntimen käyttämistä.
Akkukäyttöisen vääntimen suurin etu on sen liikkumavapaus ja käyttömukavuus. Työntekijät voivat siirtyä vapaasti ja suorittaa työtehtäviä ilman aikaa vievää paineilman asennusta tai letkujen järjestelyä. Tämä säästää huomattavasti aikaa esimerkiksi silloin, kun suoritetaan huolto- tai muutostöitä eri asiakkaiden luona.
Täyttä tehoa pienessä paketissa
Pienestä koostaan huolimatta akkukäyttöiset momenttivääntimet tarjoavat voimakkaan suorituskyvyn, joka vastaa tai jopa ylittää perinteiset paineilmakäyttöiset ratkaisut. Nykyisten akkuteknologioiden kehityksen myötä akkukäyttöiset vääntimet tarjoavat riittävästi voimaa vaativiinkin työtehtäviin. Pultit voidaan kiristää nopeasti ja tehokkaasti, eikä ulkoisen paineilman saatavuudesta tarvitse huolehtia.
Akkukäyttöisissä vääntimissä mietityttää usein akun käyttöikä. Edistyneiden akkuteknologioiden ansiosta akkukäyttöiset vääntimet tarjoavat nykyään pitkän akunkeston, mikä mahdollistaa useiden tuntien jatkuvan työskentelyn yhdellä latauksella.
Akkukäyttöiset vääntimet ovat yleensä kevyempiä ja kompaktimpia kuin paineilmatoimiset vastineensa. Ne ovat erittäin käteviä ja helppokäyttöisiä erityisesti ahtaissa tiloissa, joissa liikkuvuus on rajoitettua.
Lisäksi akkukäyttöiset vääntimet tarjoavat tavallisesti helpommin säädettävän vääntömomentin mahdollistaen erilaisten työtehtävien suorittamisen samalla työkalulla. Kokoonpanotöihin voi sisältyä rakenteiden siirtoa ja muita muutoksia teollisuuslaitokseen, jolloin tarpeet vaihtelevat.
Akkuteknologioiden kehityksen myötä akkukäyttöiset vääntimet tarjoavat riittävästi voimaa vaativiinkin työtehtäviin.
Hyödynnä akkukäyttöisen momenttivääntimen edut ilman investointeja
Nyt voit vuokrata akkutoimisen momenttivääntimen tarpeesi mukaan ja hyötyä sen suorituskyvystä ja liikkumavapaudesta ilman merkittäviä investointeja. Vuokrauspalvelumme tarjoaa laadukkaita ja luotettavia akkukäyttöisiä vääntimiä eri teho- ja kokoluokissa, joista voit valita juuri sinulle sopivan vaihtoehdon.
Akkukäyttöiset momenttivääntimet ovat erinomainen vaihtoehto työmaalle silloin, kun paineilmaa ei ole tarjolla, sitä ei haluta käyttää, tai työn edellytyksen vaativat akkuvääntimen käyttämistä. Niiden liikkumavapaus, suorituskyky ja käyttömukavuus tekevät niistä houkuttelevan työkalun monenlaisiin tehtäviin.
Vuokraa akkukäyttöinen momenttiväännin
Voit vuorata akkukäyttöisen momenttivääntimen helposti ja edullisesti Pneumaconilta. Soita numeroon +358 50 475 0828 tai laitta viestiä osoitteeseen info@pneumacon.fi.
06.06.2023 | Blogi
Momenttivääntimen vuokraaminen voi säästää rahaa monella tavalla. Vuokraamalla voit välttyä varastointi-, huolto-, ja ostokuluilta kokonaan. Vuokrattaessa juuri oikeanlaisen vääntimen sekä momenttivarren valitseminen on helppoa.
Tiettyä momenttiväännintä vaativat työt voivat ilmetä harvakseltaan, ja niitä saattaa olla haastavaa ennakoida. Hetkellisen tarpeen sattuessa vääntimen vuokraaminen on järkevää. Esimerkiksi tavallista laajempiin huoltotehtäviin tai konelinjan siirtoon tarvittavien momenttiväänninten vuokraaminen on suositeltavaa, etenkin jos työ vaatii useamman erilaisen laitteen.
Momenttivääntimen omistamisesta voi aiheutua turhia kuluja
Vääntimen omistajan täytyy huolehtia laitteen säännöllisestä huoltamisesta ja kalibroinnista, minkä lisäksi menoja ilmaantuu varastoinnin ja ylläpidon myötä.
Useissa yrityksissä momenttiväännintä käytetään ainoastaan vuotuisissa huoltotöissä. Tällöin ostohinta on käyttömäärään nähden verrattain korkea.
Momenttivääntimiä vaativissa tehdastöissä tarpeet laitteelle vaihtelevat suuresti, mikä saattaa tarkoittaa edellytystä useille erilaisille momenttivääntimille. Käyttötarkoitukseen sopivan vääntimen vuokraaminen on usein edullisempaa ja vaivattomampaa kuin monen eri vääntimen omistaminen, huoltaminen ja säilytys.
Väliaikaiseen käyttöön momenttivääntimen vuokraaminen voi olla selkeästi edullisempaa kuin ostaminen
Mikäli tarve momenttivääntimille on väliaikainen tai tarvitaan useampia erilaisia koneita, vuokraaminen on usein selvästi ostamista kustannustehokkaampaa. Laitteen ostoa harkitsevalle vuokraaminen on yksinkertainen tapa kokeilla erilaisia vääntimiä, jotta harkitun valintapäätöksen tekeminen sujuvoituu.
Me Pneumaconilla vuokraamme ammattilaisten tarpeisiin laadukkaita ja tehokkaita RAD-momenttivääntimiä. Portaaton säätömomentti mahdollistaa oikean momentin löytämisen työhön kuin työhön. RAD:in momenttivääntimien akunkesto on erinomainen ja laitteet toimitetaan huollettuina ja tarkastettuina.
Etsitkö momenttiväännintä vuokralle?
Löydät kaikki vuokrattavat momenttivääntimet täältä.
Mikäli tarvitset apua oikean momenttivääntimen valitsemiseen, älä epäröi ottaa yhteyttä Pneumaconin ammattilaisiin.
01.06.2023 | Blogi
Momenttivääntimen hankkiminen on investointi, joka ei kaikille yrityksille ole välttämätön. Mikäli tarvetta työkalulle esiintyy harvoin tai niitä tarvitaan useita kerrallaan, voi vuokraaminen olla selvästi kannattavampaa.
Momenttivääntimiä voidaan tarvita esimerkiksi teollisten tuotantolinjojen siirto- ja huoltotöihin, tavallisesta poikkeaviin kokoonpanotöihin, liikkuviin huoltotöihin ja muihin tarpeisiin.
Tiettyä momenttiväännintä vaativat työt voivat ilmetä harvakseltaan, ja niitä saattaa olla haastavaa ennakoida. Hetkellisen tarpeen sattuessa vääntimen vuokraaminen on järkevää. Esimerkiksi tavallista laajempiin huoltotehtäviin tai konelinjan siirtoon tarvittavien momenttiväänninten vuokraaminen on suositeltavaa, etenkin jos työ vaatii useamman erilaisen laitteen.
Momenttivääntimen vuokraus on helppoa ja taloudellista
Kun työkalun tarve vaihtelee, vuokraamalla momenttivääntimen vältät vääntimien säilytyksestä, ostoista ja huolloista aiheutuvat ylimääräiset kulut. Pneumaconin vuokrattavat laitteet huolletaan säännöllisesti, eli saat yrityksesi käyttöön aina toimivan ja kalibroidun vääntimen. Vuokralaitteemme noudattavat aina viimeisimpiä laatu- ja turvallisuusstandardeja.
Vuokraaminen sujuvoittaa juuri oikean välineen valitsemista jokaiseen tehtävään. Vaikka yritykselläsi olisikin jo momenttivääntimiä, hetkellinen tarve esimerkiksi vahvemmalle tai ohjelmoitavalle laitteelle on mutkatonta täyttää vuokratyökalulla. Asiantuntijamme auttavat valitsemaan tarpeisiisi sopivan laitteen, ja saat sen käyttöösi kätevässä säänkestävässä salkussa.
Toimitamme vuokratut momenttivääntimet käyttöösi kätevässä säänkestävässä salkussa.
RAD:in momenttiväännin on tehokas ja turvallinen valinta vuokrattavaksi
Valikoimamme laajuus mahdollistaa juuri oikean, tehtävään sopivan vääntimen valitsemisen. RAD:in tehokkaat momenttivääntimet ovat helppokäyttöisiä ja ergonomisia, ja niiden käsittely on yksinkertaista laitteiden helppokäyttöisyyden ja keveyden vuoksi. Väänninten ääni on hiljainen ja tärinätaso alhainen.
Tarvittavan vääntömomentin säätäminen laitteeseen on yksinkertaista. Akkukäyttöisissä vuokralaitteissa momentti on vaihdettavissa plus- ja miinusnäppäimillä, ja momentti helposti nähtävissä selkeällä näytöllä.
RAD:in vääntimet ovat paitsi suuritehoisia, myös toimintavarmoja. Siten ne sopivat raskaimpiinkin työtarpeisiin erinomaisesti. Laitteiden tarkkuus ja luotettavuus varmistavat vaivattoman käyttökokemuksen tilanteessa kuin tilanteessa.
Momenttivääntimen vuokraaminen Pneumaconilta on helppoa ja nopeaa, mikä mahdollistaa laitetta vaativien teknisten haasteiden nopean ratkaisemisen. Kysy lisää!
Tarjoamme vuokralle RAD Torque Systemsin korkealaatuisia momenttivääntimiä eri teollisuudenalojen tarpeisiin. Tutustu vuokrattaviin momenttivääntimiin!
Vuokraa momenttiväännin hetkelliseen tarpeeseen
Tutustu vuokrattavien moenttivääntimien valikoimaan ja kysy saatavuutta!
15.05.2023 | Blogi
Paineilmajärjestelmän vuodot tai heikko toiminta voivat aiheuttaa haittaa liiketoiminnalle. Tuottavuutta luova järjestelmä voi muuttua ajan kanssa kalliiksi, mikäli asianmukaisista huolloista ja kunnossapitotöistä ei pidetä huolta.
Jos tuntuu, että käyttökustannukset alkavat hirvittää, lienee syytä tarkastella kriittisesti, mitä asialle voisi tehdä.

Neljä paineilmajärjestelmän kustannussyöppöä
Yksi tärkeimmistä – ellei tärkein – ongelma on lisääntynyt energiankulutus. Kun paineilmaa vuotaa järjestelmästä, kompressorin täytyy työskennellä kovemmin ylläpitääkseen riittävää painetta, mikä lisää energiakustannuksia.
Toinen seuraus on vähentynyt tuottavuus. Paineilman vuodot voivat johtaa hitaampaan ja tehottomampaan työskentelyyn. Työkalut tai laitteet eivät välttämättä toimi asianmukaisesti, mikä hidastaa tuotantoprosessia ja kasvattaa työaikoja. Lisäksi huonosti huollettu paineilma voi johtaa laitteiden ennenaikaiseen kulumiseen, mikä lisää huoltokustannuksia ja voi johtaa pidempään seisokkiaikaan.
Kolmas seuraus, joka esiintyy usein edellisen kanssa yhdessä, ovat laatuongelmat. Paineilmavuodot voivat aiheuttaa tehohävikkiä tai piikkejä, jotka voivat vaikuttaa tuotteen laatuun. Tämä puolestaan voi johtaa kalliisiin korjauksiin tai hävikkiin.
Paineilman vuodot ovat myös turvallisuusasia, mikä puolestaan voi muodostua isoksi kustannusasiaksi. Pienessä mittakaavassa vuodot voivat aiheuttaa melua ja pölyä, mikä heikentää työturvallisuutta ja -mukavuutta. Turvallisuusongelmien ääripäässä ovat luonnollisesti tapaturmat, jotka voivat vaurioittaa kalustoa ja aiheuttaa henkilövahinkoja.
Kustannussäästöä paineilman huoltolaitteilla
Kuusi keskeisintä syytä paineilmalaitteiden ongelmiin
Mikäli epäilet, että paineilmajärjestelmässänne on ongelmaa, tarkasta vähintään nämä:
- Huonosti suunnitellut tai asennetut letkut ja liittimet. Tämä voi johtaa vuotoihin liitoskohdissa tai jopa letkun seinämässä.
- Kuluneet tai vialliset tiivisteet. Tiivisteet voivat kulua ajan myötä tai vaurioitua käytön aikana, mikä voi johtaa vuotoihin.
- Huonosti säädetty paineilman paine. Liian korkea paine voi ylikuormittaa järjestelmän ja aiheuttaa vuotoja.
- Vialliset säätöventtiilit tai paineensäätimet. Näissä osissa voi olla vikoja, jotka voivat johtaa paineilman vuotoihin.
- Epäsäännöllinen huolto tai ylläpito. Paineilmalaitteistot tarvitsevat säännöllistä huoltoa ja ylläpitoa pitääkseen ne toimintakuntoisina ja välttääkseen vuotoja.
- Epäpuhtaudet paineilman joukossa. Pöly, kosteus ja muut epäpuhtaudet voivat aiheuttaa vuotoja paineilman järjestelmässä.
Kustannusten määrä tulee usein yllätyksenä
Vuotavat tai huonosti toimivan paineilmalaitteiston kustannus tulee usein isona yllätyksenä. Hyvä esimerkki on NP3:n omistamat Hägglundin alueen teollisuuslaitokset, joissa 35 000 m2 tuotantoalueella korvattiin kaikki liittimet CEJNin laadukkailla tuotteilla. Investoinnin kustannus oli n. 30 000 €, vuotuinen säästö energiassa yli 520 000 kWh.
» Lue koko tarina CEJNin sivuilta
Pneumaconilta komponentit paineilmajärjestelmään
Kun haluat paineilmajärjestelmältä huippuluokan kestävyyttä ja tehokkuutta, löydät meiltä tarvitsemasi varaosat ja työkalut.
Kysy lisää tuotteistamme puhelimitse numerosta 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
Kaipaako paineilmajärjestelmä uudistamista?
Mikäli tarvitsette laadukkaita paineilmatuotteita, ammattilaisemme ovat apunasi.
20.03.2023 | Blogi
Letkukeloja käytetään todella monenlaisissa olosuhteissa. Pääosaan käyttökohteista riittää, että kela toimii luotettavasti ja auttaa työskentelyä. Osassa paikoista tavallinen muovikomposiittikuori ei kuitenkaan kestä tarpeeksi hyvin. Avasimme sen vuoksi hieman laajemmin, mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon.
Hyvä letkukela suojaa letkua ja työntekijää
Ihan nopeasti perusteista: Jos letkut tai johdot lojuvat vielä lattioilla, on parasta ottaa käyttöön ylipäänsä toimiva letkukela. Letkukela suojaa letkua mekaaniselta kulutukselta, kun sitä ei tarvitse raahata lattioita pitkin. Toisaalta kela pitää myös letkut omilla paikoillaan mutta helposti saatavilla. Se vähentää kompastumisriskiä, ja helpottaa toisaalta työskentelyä, kun letkujen käsittely on kevyempää ja työergonomia parempi.
CEJNin valikoimista löytyy myös koteloituja, monilla työturvallisuutta parantavilla ominaisuuksilla varustettuja letkukeloja eli niin sanottuja turvakeloja. Näissä tuotteissa turvallisuusnäkökulmat on viety uudelle tasolle.
Katso video CEJNin turvakeloista alta.
Erilaisia keloja eri käyttökohteisiin
CEJN valmistaa turvakeloja melko lailla kaikkiin käyttökohteisiin: paineilmalle, vedelle ja sähkölle. Valitsemalla letkulle oikeat ominaisuudet, ne kestävät myös alipainetta ja useita kemikaaleja. Lisäksi runkoja on olemassa useammanlaisia; tavallisimmin rungot on valmistettu muovikomposiitista (umpikelat) tai teräksestä (avomalliset). Teräsrunkoisia avokeloja valmistetaan myös sekä ruostumattomastateräksestä (RST) että haponkestävästä teräksestä (HST).
Letkun osalta päätöstä ohjaavat:
- Mitä väliainetta tai -aineita letkussa liikkuu?
- Millaista painetta tai alipainetta letkun tulee kestää?
- Millaiseen käyttöön letku hankitaan
- Pitääkö letkun erottua (huomiovärit) vai olla mahdollisimman huomaamaton?
Itse kelan ominaisuuksia määrittää käyttöympäristö:
- Mihin kela on tarkoitus kiinnittää (avaussuunnat, kelan kääntyminen ja liikkuminen)?
- Miten pitkä matka siitä on työskentelykohteeseen (letkukapasiteetti, rumpuleveys)?
- Tarvitseeko letkua ja kelaa suojata lialta (kotelointi vai avokela)
- Miltä kaikelta letkua ja kelan mekanismia tulee suojata (materiaalivaatimukset, umpi- vai avokela)?
Laaja valikoima keloja erilaisiin käyttökohteisiin
Koteloidut letkukelat
Koteloidussa letkukelassa koko letku on kelan sisällä silloin, kun letkua ei tarvita työskentelyyn. Kela kääntyy työskentelysuunnan mukaan. Letkun ulos kelaaminen on helppoa ja takaisinkelaus hallittua.
Turvakeloissa työturvallisuusnäkökulmat on viety uudelle tasolle. Niiden hallittu takaisinkelaustoiminto, letkun ohjautuvuus, PUR-letku Hi-Vis huomiovärillä sekä pehmeä pysäytyspallo pitävät työympäristön turvallisena.
Usein kysytyt kysymykset turvakeloista ›
Umpirakenteesta huolimatta letku voidaan luonnollisesti vaihtaa. Nerokkaan rakenteen ansiosta toimenpide on helppo ja nopea myös koteloidussa letkukelassa. Koteloituja letkukeloja on saatavilla paineilmalle, vedelle ja sähkölle.
Koteloidut letkukelat ja turvakelat ›
Kaapelikelat sähkölle ›
Avorunkoiset letkukelat
Avokelat sopivat tiloihin, jossa käytetään pitkiä letkuja, jotka eivät mahdu koteloituun kelaan. Lisäksi avokela toimii monesti tiloissa, joissa letkun sulkeminen koteloon jättäisi letkun märäksi tai voisi aiheuttaa ongelmia esim. hygienian ylläpitoon. Esimerkiksi elintarviketeollisuudessa avokela on helpompi pitää puhtaana.
Tutustu avorunkoisiin letkukeloihin ›
Kun tiedät, missä ja miten kelaa käytät, autamme valitsemaan oikean
Sinä tiedät yrityksenne tarpeen parhaiten. Me puolestaan tunnemme CEJNin kelat ja niiden ominaisuudet. Kun haluat kelalta huippuluokan kestävyyttä ja käytettävyyttä, autamme valitsemaan käyttöönne parhaan vaihtoehdon.
Oletko hankkimassa paineilmalaitteistoa?
Ota meihin yhteyttä, niin suunnitellaan tarpeisiisi sopiva kokonaisratkaisu yhdessä.
17.03.2023 | Blogi
CEJNin letkukelat ovat erinomainen valinta eri teollisuudenalojen vaativiin tarpeisiin. Vuosikymmenien kehitystyön tuloksena CEJN on pystynyt yhdistämään korkean laadun, kustannustehokkuuden ja turvallisuuden. Koteloiduissa ja monilla työturvallisuutta parantavilla ominaisuuksilla varustetuissa letkukeloissa eli niin sanotuissa turvakeloissa työkentely-ympäristön turvallisuuteen liittyvät näkökohdat on viety uudelle tasolle.
Rakenteeltaan vahva kotelo, hallittu takaisinkelaus sekä pehmeä pysäytyspallo parantavat työturvallisuutta ja käyttäjä saa irti maksimitehon työkalustaan. Turvakelat on helppo asentaa joko kattoon tai seinään, ja myös letkun vaihtaminen on helppoa.
Lue lisää oikeanlaisen letkukelan valinnasta ›
Turvakelat parantavat työturvallisuutta
Turvakeloja käytetään säännöllisesti monissa eri kohteissa. Väliin herää kysymys, onko tämä mahdollista tai miten tämä onnistuu.
Kasasimme alle keskeisimmät tiedot turvakelojen säätämisestä, huoltamisesta sekä ylipäänsä tavallisimmat vastaukset turvakeloja koskeviin kysymyksiin.
Lisäsimme mukaan myös linkkejä CEJNin videoihin, joissa opastetaan perusmallisia säätö- ja huoltotoimenpiteitä. Mikäli kela ei tokene pienellä säädöllä, vaan kaipaa enemmän huolenpitoa, autamme mielellämme.
Lue vinkit ja vastaukset kysymyksiin alta!
Kun säädöt ja ja huollot on tehty asianmukaisesti, toimii turvakela luotettavasti monenlaisissa ympäristöissä
Turvakelan säätäminen
Turvakelan olennaisimpia toimintoja ovat sujuva kelaus ulos ja hallittu takaisinkelaus. Alta löydät ratkaisut tavallisimpiin haasteisiin takaisinkelauksen säätämisessä ja korjaamisessa.
| Tietoa | Ratkaisu |
---|
Liian hidas takaisinkelaus | Turvakelan jousi liian löysä (väsynyt jousi). | Jousen kiristäminen onnistuu helposti. Katso ohjevideo. |
Takaisinkelaus ei toimi | Letku on sotkeutunut kelan sisällä (voi aiheutua, jos vain letkun alkua käytetään säännöllisesti). Jousi on hajonnut. | Kelaa letku kokonaan ulos kelalta ja anna letkun kelautua takaisin. Ota yhteyttä Pneumaconin asiantuntijaan. |
Liian nopea takaisinkelaus | Kelan jarrukenkä voi olla kulunut. | Jarrukengän vaihto onnistuu myös itse. Katso ohjevideo. Jos tarvitset varaosia tai videon toimenpiteet näyttävät haastavilta, ota yhteyttä Pneumaconin asiantuntijaan. |
Pysäytyspallon paikan vaihtaminen | Halutaan saada enemmän tai vähemmän letkua jäämään ulos kelalta. | Pysäytyspallon säätöön tarvitset sivuleikkurit ja nippusiteen. Katso ohjevideo. |
Letkun vaihto turvakelalle sekä varaosat
Kelalla oleva letku kuluu ajan myötä käytössä, kun letkua siirretään maata pitkin. Lisäksi normaali käyttö väsyttää letkua ajan saatossa niin, että se ei enää ole turvallinen. Letku on helppo vaihtaa, kunhan varmistetaan, että uusi letku on sopiva kelalle ja käyttötarkoitukseensa. Lisäksi keloihin on saatavana laaja valikoima varaosia, joten hankinta ei jää myöskään kertakäyttötuotteeksi.
Ongelma | Tietoa | Ratkaisu |
---|
Haluan vaihtaa turvakelan letkun | Letku on kulunut tai vaurioitunut. | Letkun vaihto on helppoa, sillä letku on kiinni kelassa pikaliittimillä. Katso ohjevideo. Uudet letkut saat helposti Pneumaconin asiantuntijalta. |
Kela on hajalla ja tarvitsen varaosia | CEJN tarjoaa laajan valikoiman varaosia kaikkiin turvakeloihinsa. | Voit tilata varaosat kauttamme olemalla yhteydessä Pneumaconin asiantuntijoihin. Voit myös lähettää kelan meille huollettavaksi. |
Turvakelan käyttötarkoitus
Toisinaan tulee vastaan kysymyksiä siitä, millaiseen käyttöön turvakelat sopivat tai eivät sovi. CEJNin turvakelat sopivat mainiosti useimpiin käyttökohteisiin, mutta toki joitain poikkeuksiakin on. Alla tarkemmin niistä.
Millaisille kemikaaleille turvakelat soveltuvat? | Turvakeloja on saatavana vedelle, paineilmalle sekä sähkölle. Letkuja voidaan käyttää myös eri kemikaalien kanssa, kunhan huomioidaan PUR:n (eetteri/esteri), POM:n, PP:n, NBR:n ja messingin yhteensopivuus. | Pneumaconin asiantuntijat auttavat valitsemaan sopivan letkun käyttötarpeesi mukaan. |
Soveltuvatko turvakelat hengitysilmalle? | Turvakela voi olla toimiva vaihtoehto myös hengitysilmasovelluksiin paikoissa, joissa kelalla oleva letku mahdollistaa sujuvamman työskentelyn. Kelassa käytetyn rasvan tulee kuitenkin olla hyväksytty hengitysilmakäyttöön. | Pneumaconin asiantuntijat auttavat valitsemaan sopivan letkun käyttötarpeesi mukaan. |
Kelan käyttötarkoituksen muuttaminen eri letkulla | Haluan vaihtaa kelan käyttötarkoitusta, esim. paineilmakelan käyttö veden kanssa tms. | Tätä ei suositella. Kelat on tehty kukin omaan tarkoitukseensa, jonka vuoksi kannattaa hankkia uusi, käyttötarkoitukseen soveltuva kela. Uudet letkut saat helposti Pneumaconin asiantuntijalta. |
Kelan asennuskohdista huomioitavaa
Turvakelat on mahdollista asentaa monenlaisiin käyttökohteisiin ja useisiin eri asentoihin. Alla on vastauksia tavallisimpiin kysymyksiin kelan asentamisesta.
Tilanne | Tietoa | Ratkaisu |
---|
Kelan asentaminen kattoon | Jousivoima, letkun paino ja letkussa oleva materiaali rajoittavat asennuskorkeutta. Emme suosittele kelan asentamista yli 4 m korkeudelle lattiasta. | Kela voidaan asentaa kattoon enimmäiskorkeus huomioiden. Kela kannattaa asentaa niin, että letku purkautuu kelalta suoraan alaspäin, jolloin kela toimii paremmin. |
Kelan asentaminen korkealle seinään. | Jousivoima, letkun paino ja letkussa oleva materiaali rajoittavat asennuskorkeutta. Emme suosittele kelan asentamista yli 4 m korkeudelle lattiasta. | Kela voidaan asentaa myös korkealle seinään, kunhan huomioidaan työskentelysuunnat. Kela kannattaa asentaa mahdollisuuksien mukaan niin, että letku purkautuu kelalta suoraan alaspäin, jolloin kela toimii paremmin. |
Kelan asentaminen ulkotiloihin | Kelan asentamisessa tulee huomioida kelan IP-luokitus. Pikaopas IP-luokituksista CEJNin sivuilla. | Kela voidaan asentaa ulos, kunhan huomioidaan lämpötila-alue ja kotelointiluokka (IP-luokitus). Pneumaconin asiantuntijat auttavat valitsemaan sopivan kelan käyttötarpeesi mukaan. |
Millaisen vetovoiman kannatin kestää? | Turvakelan vakiokannatin kestää n. 100 kg vetovoiman. | Kelassa ei kannata roikkua, mutta letkuun voi tarttua räväkästikin ilman pelkoa kelan irtoamisesta. Jos tarvitset jostain syystä tiukemman kiinnityksen, asiantuntijamme neuvovat mielellään. |
Jäikö jokin muu askarruttamaan?
Käytössämme on sekä oma kokemuksemme että päämiestemme laaja tekninen osaaminen. Sinun tarvitsee vain ottaa yhteyttä.
15.08.2022 | Blogi
Olemme mukana FinnMetko 2022 -messuilla!

Syyskuun alussa Pneumacon ja muut raskaskonealan ammattilaiset kokoontuvat Jämsään FinnMetko-messuille. Messut järjestetään 1.–3.9. Jämsässä.
Osastollamme 508 esittelemme messuyleisölle mm. hydraulivasaroihin ja pulverointilaitteisiin sopivat pikaliittimet, CEJN:in ja Stucchin ryhmäpikaliittimiä sekä RAD:in momenttivääntimiä.
Tervetuloa osastollemme 508 puistometsään!
13.06.2022 | Blogi

Pneumacon Oy keventää työpäiviä tuttuun tapaan heinäkuun ajaksi ja palvelemme maanantaista perjantaihin klo 9-15. Voitte ottaa meihin yhteyttä puhelimitse 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi
Toivotamme teille mukavaa kesää!
29.03.2022 | Blogi
Pneumacon tuo maahan Depragin ruuvausautomaation ratkaisuja, joita käyttämällä on mahdollista kasata kokoonpanolinjasto tai ruuvaussolu lähes mihin tahansa kokoonpanoteollisuuden tarpeeseen.
Monipuolisesta valikoimasta löytyvät ratkaisut niin puusepänteollisuuteen ja konepajoille kuin kaikkein vaativimpiin pienelektroniikan kokoonpanolinjoihinkin.
1 Ruuvinsyöttöautomaatti
Kaikki alkaa ruuvinsyöttöautomaatin valinnasta. Pneumaconin valikoimaan kuuluu kolmenlaisella eri mekanismilla toimivia ruuvinsyöttöautomaatteja. Ruuvinsyöttöautomaatit soveltuvat ruuveille, kierretapeille, pinneille sekä lukuisille muille osille.
Tärymalja eli spiraalikuljetin
+ Yksinkertaisin, edullisin ja ehdottomasti käytetyin ratkaisu, jossa ruuvit kuljetetaan spiraalimaljasta jakajalle korkeataajuuksisen tärymoottorin avulla.
+ Mahdollisuus puhdistin-lisäosaan, joka imuroi ruuveista täryn irrottaman pölyn ja lian ja parantaa teknistä puhtautta
– Täry voi irrottaa ruuvien pinnasta esim. pinnoitemateriaalia, metallislastuja tai muuta likaa, eikä teknisen puhtauden taso ole välttämättä riittävä elektroniikan kokoonpanoteollisuudelle ilman puhdistinta.
Haarukkasyötin (sword feeder)
+ Täryä parempi ratkaisu teknisen puhtauden kannalta: ruuviastian pohjalta nouseva kisko, joka nostaa ruuvit ylös ja jakaa ne eteenpäin.
+ Ei täryä – soveltuu erityisen hyvin ruuveille, jotka vaativat hellävaraista käsittelyä esimerkiksi maalatun tai kiillotetun kannan vuoksi.
– Ei sovellu erityisen pitkille ruuveille.
– Tahtiaika hitaampi kuin tärymaljalla.
Askelsyötin (step feeder)
+ Lineaarinen kisko joka nostaa ruuveja jakajalle – sopii ruuveille jotka vaativat hellävaraista käsittelyä.
+ Soveltuu hyvin myös erityisen pitkille ruuveille.
+ Tahtiaika samaa luokkaa tärymaljan kanssa.
-

-
In the sword feeder, a two-pronged pincer lifts and distributes screws.
-

-
The vibratory bowl feeder is the simplest and by far the most widely used solution for delivering screws to the screwdriver head.
-

-
The step feeder is ideal for long screws and screws requiring gentle handling.
-

-
A detailed picture of vibratory bowl feeder.
-

-
A detailed picture of sword feeder.
-

-
A detailed picture of step feeder.
2 Ruuvausyksikkö
Ruuvausyksikkö on ruuvausjärjestelmän sydän. Pneumacon toimittaa ruuvausyksiköitä (Screwdriver Function Module SFM) kaikenlaisiin kokoonpanoteollisuuden tarpeisiin. Kaikkiin ruuvausyksiköihimme sisältyy syvyysanturi ja tarvittaessa ruuvinsyötön kärkikappaleet. Vakiomallit soveltuvat horisontaaliseen ylhäältä alas sekä vertikaaliseen ruuvaukseen. Alhaalta ylöspäin ruuvaukseen on myös saatavilla omat mallit.
Perinteisten ruuvausyksiköiden lisäksi Pneumacon toimittaa vaihtoehtoja, kuten vakuumiavusteisen yksikön, jonka avulla on mahdollista ruuvata poikkeuksellisen ahtaissa tiloissa, joihin ei muilla ratkaisuilla päästä käsiksi.
Paineilmasylinteri
+ Kustannustehokas, yksinkertainen ja pitkään käytössä ollut ratkaisu, joka sopii kaikille teollisuudenaloille.
– Paineilmasylinterillä vääntimen liikkeiden nopeutta ja voimaa ei voida säätää ruuvauksen eri vaiheille erikseen.
Opas ruuvausteknologian monista mahdollisuuksista
Sähköinen servosylinteri
+ Sähköinen servosylinteri mahdollistaa ruuvaustoimenpiteen liikkeiden, nopeuksien ja voimien joustavan hallitsemisen kaikissa vaiheissa.
+ Ruuvaamisen parempi hallinta, esimerkiksi mahdollisuus vähentää voimaa kun taltta kohtaa kannan, vähentää osien kulumista ja parantaa osaltaan teknistä puhtautta. Mahdollisuus optimoida liikkeitä eri vaiheissa säästää aikaa.
– Perinteistä kalliimpi ratkaisu.
-

-
The screwdriving unit is the heart of any screwdriving system. Pictured: Deprag’s E-SFM model screwdriving unit.
-

-
Pneumatic-cylinder-based screwdriving units are cost-effective and suitable for various assembly lines.
3 Ruuvinväännin
Ruuvinväännin on osa, joka tuottaa varsinaisen pyörivän liikkeen ruuvaamiseen. Pneumaconin valikoimasta löytyy monta erilaista vaihtoehtoa tarkoitukseen. Kaikkien vääntimien skaala yltää hyvin pienestä momentista aina satoihin newtonmetreihin asti.
Paineilmakäyttöinen ruuvinväännin
+ Perinteisessä paineilmakäyttöisessä vääntimessä on kiinteä kierrosnopeus ja mekaaninen, tarkasti säädettävä momenttikytkin.
+ Toiminnaltaan pomminvarma, yksinkertainen ja helposti huollettava laite, joka sopii esimerkiksi puusepänverstaisiin ja konepajoille täydellisesti.
– Ruuvausprosessista ei saatavilla dataa.
Sähköinen ruuvinväännin
+ Sähköisessä vääntimessä on paineilmakäyttöisen lailla kiinteä kierrosnopeus sekä mekaaninen kytkin, jolla momentin säätäminen on tarkkaa.
+ Luotettava peruslaite monenlaiseen ruuvaamiseen.
– Ruuvausprosessista ei saatavilla dataa.
Sähköinen ohjelmoitava ruuvinväännin
+ Depragin kummankin mallin (Minimat-ED ja Minimat-EC) avulla on mahdollista ohjelmoida koko ruuvausprosessi kierrosluvusta astemäärään ja momenttiin ja näiden kaikkiin mahdollisiin yhdistelmiin.
+ Laite tallentaa kaikki ruuvausprosessin loppuarvot, Minimat-EC myös visuaalisessa muodossa.
+ Soveltuu erityisesti elektroniikkateollisuuteen ja muihin teollisiin ympäristöihin, joissa prosessin tarkkuudella ja prosessista saatavalla datalla on suuri merkitys.
Sähköinen ohjelmoitava servoväännin
+ Depragin Minimat-EC Servo –mallisto sisältää kaikkein tarkimpia ruuvinvääntimiä, joissa sisäänrakennettu momenttianturi lisää prosessiin tarkkuutta ja varmuutta, kun sitä todella tarvitaan.
+ Toleranssi-ikkunat ja ruuvausdatan monipuolinen tallentaminen varmistavat asiakkaalle, että ruuvausprosessi on suoritettu juuri halutulla tavalla.
– Muita kalliimpi vaihtoehto, jonka kaikille ominaisuuksille ei suurimmassa osassa tapauksista ole tarvetta.
-

-
Pneumatic screwdrivers are robust and easy to maintain.
-

-
Programmable screwdrivers allow full customization of the screwdriving process, including speed, angle, and torque.
Oletko rakentamassa kokoonpanolinjastoa tai ruuvaussolua?
Ota meihin yhteyttä, niin suunnitellaan ruuvausautomaation ratkaisusi yhdessä, ja toimitamme sinulle ruuvauskomponentit luotettavasti ja asiantuntemuksella.
21.03.2022 | Blogi

Parin vuoden messutauon jälkeen näyttäisi vihdoin siltä, että pääsemme osallistumaan ihan oikeille messuille! Pneumaconin messukevät lähtee liikkeelle Viron Tartosta, jossa järjestetään 21.–23.4. Maamess-messut. Lue lisää Maamess-messuista
Teknologia 22, Helsingin messukeskus
Toukokuun ensimmäisellä viikolla Pneumacon osallistuu jopa kaksille messuille! Teknologia 22-messut järjestetään 3.–5.5. Helsingin messukeskuksessa. Teknologiamessuilla meillä on esillä CEJNin ja Stucchin hydrauliikkatuotteita, CEJNin jäähdytyspikaliittimiä sekä Depragin ruuvinvääntimiä. Pneumaconin messuosasto on 6n31. Tutustu Teknologia 22-messuihin: https://teknologia.messukeskus.com/
Maxpo, Hyvinkään lentokenttä
Torstaina 5.5. osa porukasta palaa Pneumaconin kotiseudulle Hyvinkäälle, jossa järjestetään Maxpo-messut! Maxpo on Hyvinkään lentokentällä 5.–7.5. järjestettävä maanrakennus- ja ympäristönhoitokoneiden suurtapahtuma. Pneumacon esittelee messuilla muun muassa RAD Torque Systemsin momenttivääntimiä sekä CEJNin ja Stucchin hydrauliikkaliittimiä ja -liitinlevyjä. Pneumaconin myyjät ja messukärryn löytää Maxpon ajan osastolta B100. Tutustu Maxpo-messuihin: https://maxpo.messukeskus.com/
15.02.2022 | Blogi

Pneumaconin kyky auttaa asiakkaitamme ei perustu pelkästään laajaan tuotevalikoimaan ja syvään tuotetietämykseen, vaan myös sujuvaan yhteistyöhön laitevalmistajien, jälleenmyyjien ja asiakasyritysten omien asiantuntijoiden kanssa. Sen myötä pystymme toimittamaan asiakkaille täysin räätälöityjä, aina kestäviä ja turvallisia ratkaisuja. Itä-Suomen aluemyyntipäällikkömme Tuomo Myllärinen kertoo, miten se tapahtuu.
– Aikaisemmassa työssäni myin ensisijaisesti työkaluja, mutta Pneumaconilla me myymme ratkaisuja ja hyötyjä: prosessien läpimenoaikoja, turvallisuutta ja kestävyyttä, sellaisia arvoja, jotka näkyvät suoraan käyttäjälle, kolmen vuoden ajan Pneumaconilla työskennellyt Tuomo Myllärinen toteaa.
Pneumaconin tuotevalikoimasta löytyy laitteita lukuisten eri teollisuudenalojen käyttöön, ja segmenteissä mennään hyvinkin syvälle tarkkoihin asiakastarpeisiin. Silti läheskään aina valmista laitetta tai ratkaisua ei ole, vaan sellainen pitää suunnitella.
– Ratkaisut kehitetään asiakkaan tarpeen ja kohteen vaatimusten kautta niin, että lopputuloksena on laite, joka tekee työn helposti, tuottavasti ja turvallisesti, Myllärinen sanoo.
– Esimerkki voisi olla konepaja, joka haluaa uuden suorahiomakoneen. Me lähdemme kartoittamaan mitä koneella työstetään, minkälainen sen pitää olla teholtaan ja kierroksiltaan, ja minkälainen kovametalliviila laitteeseen tulee pyörimään, että se soveltuu materiaaliin mahdollisimman hyvin.
Kun Pneumaconin varastolla on kymmeniä erilaisia suorahiomakoneita ja laitevalmistajan katalogissa hulppeasti satoja erilaisia, oikean laitteen löytäminen on vaativaa asiantuntijatyötä, ja asiakkaan tarvekartoituksessa mennään syvälle.
– Siinä mietitään, onko koneen kara lyhyt vai pitkä, ohut vai paksu, ja niin edelleen. Kaikkeen liittyy suuri määrä muuttujia, ihan koneen käyttäjän henkilökohtaisista ominaisuuksista lähtien, Myllärinen toteaa.
Järkyttävän loistavaa yhteistyötä asiakkaiden parhaaksi
Pneumaconin toimittamia laitteita käytetään muun muassa metalliteollisuudessa, kunnossapitotekniikan puolella, kokoonpanoteollisuudessa ja lukuisilla muilla aloilla, joten laitetarpeet ovat laajat. Myllärinen kuvailee yhteistyötä laitevalmistajien kanssa “järkyttävän loistavaksi.”
– Kun Itä-Suomessa toimiva suuri tuotantolaitos etsi konetta, johon mahtuisi 8 millimetrin kiinnitysistukka kuusimillisen sijaan, veimme pyynnön Depragille. Sieltä kysyttiin suurin piirtein, että kuinkas monta laitetaan.
– Vaikka valmistajat ovat isoja toimijoita, he ovat asiakkaiden toiveiden suhteen yhtä nöyriä kuin mekin, Myllärinen kertoo.
– Haluamme olla aina vaikuttamassa siihen, että tuote on asiakkaalle sopivin ja paras mahdollinen, vaikka varsinaisen kaupan tekisikin jälleenmyyjämme. Se myös takaa, ettei yksikään osapuoli joudu turhaan reklamoimaan.
Työvälineiltä vaaditaan paljon – ja niin pitääkin
Myllärisen oma suosikki Pneumaconin laitteista ovat RAD Torque Systemsin momenttivääntimet, joista hän pitää omien sanojensa mukaan “kuin hullu puurosta.”
– Se on aivan käsittämätöntä, että akkukoneessa on 7 000 newtonmetrin voima ja sillä voi tehdä kokoonpanotöitä todella turvallisesti.
– Näinä aikoina laitteilta vaaditaan laatua, tarkkuutta ja varmaa toimintaa, ja loppuasiakkaat haluavat varmistua, että heidän tilaamansa tuotteet on tehty asiaankuuluvilla tarkkuustyövälineillä, Myllärinen sanoo.
RADin laitteiden ja palvelun laatu näkyi esimerkiksi, kun asiakas tarvitsi vääntimen metsäkoneen pankkojen kiristämiseen kokoonpanotyössä.
– Koneen vakiovaste ei soveltunut kohteeseen ollenkaan, joten aloitimme suunnittelun nollasta. Puolen vuoden ajan piirsimme ja kehitimme yhdessä asiakkaan insinöörin, RADin insinöörin ja Pneumaconin porukan kanssa, ja lopulta löysimme oikean ratkaisun kokoonpanoprosessiin.
– Laite on ollut nyt käytössä kolme vuotta, ja asiakas on erittäin tyytyväinen.
Myllärinen on sitä mieltä, että Pneumaconin pitkä historia ja ammattitaito antaa varmuutta uusien ratkaisujen kokeilemiseen, eikä epäonnistumisiakaan pelätä.
– Asiakkaat haluavat kehittää asioita meidän kanssamme, ja meidät otetaan aina hienosti vastaan – kiva kun tulitte, aletaan tehdä yhdessä!
Lue lisää RADin huippuluokan momenttivääntimistä, ja ota meihin yhteyttä, jos kaipaat räätälöityjä ratkaisuja ja muuta asiantuntevaa palvelua: 010 778 1400 ja info@pneumacon.fi.
11.01.2022 | Blogi

Pneumaconilla on ilo toivottaa riveihinsä tervetulleiksi kaksi uutta raudanlujaa aluemyyntipäällikköä.
Länsi-Suomen uutena aluemyyntipäällikkönä toimii tammikuusta 2022 alkaen Jarmo Halonen. Jarmon alue kattaa Länsi-Suomen aina Vaasan korkeudelle saakka.
Pohjois-Suomen uutena aluemyyntipäällikkönä on toiminut joulukuusta 2021 alkaen Teemu Sipilä. Teemu toimii Ylivieskasta käsin ja vastaa jatkossa Pneumaconin aluemyynnistä Pietarsaari-Iisalmi-akselilta pohjoiseen.
Teemu ja Jarmo ovat molemmat toimineet teknisen tukkukaupan parissa pitkään. He ovat aktiivisia kentällä toimijoita, ja jälleenmyyjien kanssa asioiminen on heille tuttua. Molempien aluemyyntipäälliköiden vastuualueisiin kuuluu jatkossa alueiden jälleenmyyntiverkoston kehittäminen sekä työkalujen – Deprag-paineilmatyökalujen ja RAD-momenttivääntimien – myynnin kasvattaminen.
Ruuvinvääntimien ja ruuvausautomaation myynnin kehittämisestä ja kasvattamisesta vastaa jatkossa entistä vahvemmin toimitusjohtaja Juha Lindroos.
Teemu ja Jarmo ovat yhteydessä alueidensa asiakkaisiin alkuvuoden aikana, mutta heihin sopii olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, mikäli jokin tuotteisiin liittyvä askarruttaa.

Jarmon tavoittaa yhteystiedoista
jarmo.halonen@pneumacon.fi
+358 40 716 0144

Teemun tavoittaa yhteystiedoista
teemu.sipila@pneumacon.fi
+358 50 405 9333
03.01.2022 | Blogi
Kustannustason jatkuvan nousun vuoksi päämiehemme ovat tarkistaneet hinnoitteluaan. Jouduimme korottamaan hintoja vuodesta 2021 seuraavasti:
- Stucchi + 5 %
- Deprag + 5 %
- Gast + 5 %
- Schmidt + 6 %
- Thomas + 10 %
- RAD Torque Systems + 4 %
Uudet hinnat ovat voimassa 1.1.2022 alkaen toimitettaville tilauksille. Muiden tuotteiden hinnat pysyvät ennallaan. Ajantasaiset hinnat löydät hinnastostamme: www.pneumacon.fi/hinnasto
20.12.2021 | Blogi

Hyvät asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme, alamme Pneumaconilla valmistautua joulun aikaan rauhoittumiseen. Aukioloajoissamme on jouluna ja vuodenvaihteessa seuraavat poikkeukset:
23.12 olemme kiinni
31.12 suljemme klo 12
7.1. olemme kiinni.
Kuten perinteeksi on muodostunut, olemme lahjoittaneet joulutervehdyksiin ja -lahjoihin varatut rahat hyväntekeväisyyteen. Tänä jouluna kohteeksi valikoitui Syöpäsäätiön syöpätutkimus.
Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme mukavaa joulua sekä valoisaa uutta vuotta 2022 koko Pneumaconin väen puolesta!
07.12.2021 | Blogi
Oli kyse sitten yksinkertaisesta käsikäyttöisestä puristimesta tai ohjelmoitavasta, huipputarkasta sähköisestä servopuristimesta, Schmidtin tuotteet ovat alan kirkasta parhaimmistoa. Laadukas ja ominaisuuksiltaan monipuolinen puristin on kokoonpanoteollisuudessa tärkeä paitsi laadunvalvonnan, myös laadun loppuasiakkaalle todentamisen kannalta.

Esimerkiksi autoteollisuus ja lääketieteellisten laitteiden valmistus luottavat Schmidtin laatuun.
Puristin on korvaamaton perustyökalu monenlaisilla teollisuudenaloilla ja erityisesti kokoonpanoteollisuudessa. Saksalaisen Schmidtin puristimet edustavat alansa kiistatonta huippua, ja valikoimaamme kuuluu Schmidtin valmistamia puristimia käsikäyttöisistä aina sähköisiin servopuristimiin.
Varsinkin juuri kokoonpanoteollisuudessa käytettävät käsikäyttöiset puristimet ovat niin yksinkertaisia kuin voi kuvitellakin. Puristimen kara liikkuu sen mukaan, miten kahvasta vedetään. Yksinkertaisuudestaan huolimatta Schmidtin manuaaliset puristimet ovat kuitenkin erittäin laadukkaita. Ne ovat täysin huoltovapaita, ja voima on tasainen koko iskun matkalla.
Paineilmakäyttöisissä puristimissa voima tuotetaan paineilmalla, ja turvalaitteena voi olla esimerkiksi kahden käden käynnistys tai valoverho. Sekä pneumaattiset että hydropneumaattiset puristimet voi myös integroida automaatiolinjoihin.
Hydropneumaattisten puristimien erityisominaisuus on kaksivaiheinen toiminta, jossa männän lähestymisliike on pneumaattinen mutta hydraulinen yksikkö tulee automaattisesti mukaan iskun lopussa. Ne soveltuvat erityisesti tehtäviin, joissa iskun lopussa vaaditaan paljon voimaa.
Tarkkaa dataa kaikista puristimista

Schmidtin puristimien huippulaadun takana on, että tehdas valmistaa laitteen ja kaikki sen osat alusta loppuun itse ja tietää tismalleen, mitä linjastolta tulee ulos.
Laadukkaan puristimen ensisijainen tarve on tuotannon laadun varmistaminen. Kun komponentteja liitetään toisiinsa, sekä voiman että etäisyyden tarkka tunnistaminen ja hallinta ovat olennaisessa roolissa.
Schmidtin puristimien huippulaadun takana on, että tehdas valmistaa laitteen ja kaikki sen osat alusta loppuun itse ja tietää tismalleen, mitä linjastolta tulee ulos. Sen vuoksi Schmidtin tuotteisiin luottavat muun muassa autoteollisuus ja lääketieteellisen teknologian valmistajat, joiden täytyy puolestaan itse taata tuotteidensa turvallisuus mahdollisimman hyvin.
Olennainen asia on myös laadun todentaminen, ja se tapahtuu helposti puristimista saatavan datan avulla. Käsikäyttöisistäkin Schmidtin puristimista on mahdollista saada tarkkaa dataa puristusmatkasta ja käytetystä voimasta.
Puristimiin voi myös asettaa toleranssi-ikkunoita sille, kuinka paljon ja missä kohdassa liitosta voima kasvaa tai laskee. Sen myötä liitoksista ei tule liian tiukkoja tai löysiä, mikä liittyy olennaisesti laadunvalvontaan ja tilatun laadun todentamiseen.
Sähköiset puristimet tuovat äärimmäistä tarkkuutta
Schmidtin sähköiset puristimet ovat kustannustehokas ratkaisu teollisuuden puristustarpeisiin, ja ne ovat paitsi helppoja ja nopeita ottaa käyttöön, myös erittäin hiljaisia. Puristimet ovat hyvin vapaasti ohjelmoitavissa, ja niihin on saatavilla myös prosessinvalvonta.
Sähköisiä puristimia on saatavilla sisäänrakennetulla syvyys- ja voima-anturilla sekä virran mittaamiseen perustuvalla voiman ja etäisyyden tunnistuksella.
Kaikkein vaativimpaan kokoonpanotyöhön suosittelemme Schmidtin servopuristimia, jotka edustavat tarkinta tämänhetkistä puristusteknologiaa. Monipuolisesti ohjelmoitavat sähköiset servopuristimet sisältävät reaaliaikaisen prosessinvalvonnan, jonka ansiosta ne mukautuvat aina annettuihin toleransseihin.
Esimerkiksi elektroniikkateollisuudessa käytettävät pressfit-komponentit, jotka puristetaan piirilevyyn juottamisen sijaan, vaativat juuri oikeaa puristusnopeutta, jotta liitos tapahtuu oikealla tavalla. Schmidtin sähköisellä servopuristimella nopeutta on mahdollista hallita erittäin tarkasti, ja toimenpiteestä jää talteen tiedot ja puristuskäyrät, joiden avulla komponentin laadun pystyy todentamaan.
Kysy lisää Schmidtin laadukkaista puristimista puhelimitse numerosta 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
15.11.2021 | Blogi
Uusien teollisuudenalojen tarpeet vaativat uudenlaisia pikaliittimiä. CEJN tunnetaan valmistajana, joka vie liitinteknologiaa koko ajan uusiin suuntiin. Myös jäähdytyspikaliittimien saralla CEJNin ratkaisut ovat aivan omaa luokkaansa – niin laadultaan kuin monipuolisuudeltaankin.

Tarve elektronisten laitteiden ja komponenttien jäähdyttämiselle kasvaa koko ajan. Siihen vaikuttavat muun muassa sähköautojen ja niiden latauspisteiden yleistyminen sekä datakeskukset, jotka vaativat entistä tehokkaampaa jäähdyttämistä.
Akkujen sekä komponenttien koko pienenee jatkuvasti, mutta niistä irti otettavat tehot puolestaan kasvavat. Uusien verkkolaitteiden lähetysteho on rutkasti edeltäjiään isompi, ja sähköisten kulkuvälineiden koko ajan kestävämmät akut lämpenevät sekä ladatessa että käytössä ja lämmittävät samalla muita komponentteja – myös liittimiä.
Toisin kuin monessa muussa yhteydessä, jäähdyttämisessä vesi ja elektroniikka ovat ylivoimaisen toimiva ja erittäin suosittu yhdistelmä. Kun lämpöä siirretään elektronisista järjestelmistä, veden lämmönsiirtokyky on jopa kymmenkertainen ilmaan nähden.
Pikaliittimien huippumerkki CEJN on vastannut uudenlaisiin jäähdyttämisen tarpeisiin laajalla valikoimalla jäähdytyspikaliittimiä, jotka sopivat käyttöön konesaleissa, latauspisteissä ja lukuisissa muissa elektroniikan sovelluksissa. CEJNin liittimet ovat varma valinta myös linjoihin, joissa kulkee muuta jäähdytysnestettä kuin vettä, esimerkiksi glykolivettä tai lämmönsiirtoöljyä.
Täysin tippavapaa, painehäviöltään mitätön
CEJNin jäähdytyspikaliittimien ylivoimainen laatu perustuu ennen kaikkea siihen, että ne on suunniteltu nimenomaan nestejäähdyttämistä varten. Liittimet eivät siis ole uuteen käyttöön muunneltuja versioita tavallisista hydrauliikan pikaliittimistä tai mistään muusta aiemmasta liitintyypistä.

Datakeskukset tarvitsevat koko ajan tehokkaampaa jäähdyttämistä.
Suunnittelu näkyy muun muassa valituissa materiaaleissa kuten kova-anodisoidussa, eli eloksoidussa, alumiinissa, joka kestää käyttöä ankarissakin olosuhteissa useita vuosia.
Tärkein käytännön hyöty on erittäin pieni painehäviö, jonka myötä nesteen kiertäminen jäähdytysjärjestelmässä vaatii vähemmän energiaa. Painehäviön minimoiminen auttaa koko järjestelmää pysymään viileämpänä.
Toinen erittäin olennainen ominaisuus CEJNin jäähdytyspikaliittimissä on tippavapaus, eli liitin ei kytkemisen, irrottamisen tai käytön aikana vuoda nestettä. Koska elektroniikan komponentit ovat erittäin herkkiä kastumiselle, ja neste saattaa aiheuttaa esimerkiksi oikosulun, tippavapaus on monissa käyttökohteissa perusvaatimus.
Pieni mutta tärkeä asia on myös mahdollisuus värikoodata liittimet, sillä eri nesteiden sekoittuminen samaan järjestelmään voi olla kohtuuttoman kallis erehdys.
Jäähdytyspikaliittimet jokaiseen tarpeeseen
CEJN valmistaa jäähdytyspikaliittimiä todella monia eri asiakastarpeita varten, ja valikoimaan kuuluu ratkaisuja sekä optimaalisia virtausarvoja että mahdollisimman nopeaa kytkemistä ajatellen.
CEJNin ultraFLOW-sarja sisältää kevyitä flat face -liittimiä, joiden virtaus on erittäin hyvä ja painehäviöt ovat pienet alimmissa paineissa. Liittimillä on pitkä käyttöikä ja alhaiset käyttökustannukset. Sarjan liittimille suoritetaan aina vuototestaus, jolla varmistetaan niiden luotettavuus nestejäähdytyskohteissa. Ne sopivat kaikenlaisiin nestelinjohin, olipa kyseessä glykoolivesi, eristävät nesteet tai lämmönsiirtoöljyt.
Non-Drip-sarja on puolestaan flat face -venttiilillä varustettu, nopeasti irrotettava liitinsarja, jonka tippavapaa irrotus soveltuu käytettäväksi palvelimissa, sähkölaitteissa ja muissa jäähdytyslaitteissa.
Jos taas etsitään tuotetta, jolla on äärimmäisen hyvät virtausarvot, joka on nopeasti asennettava, ja liitäntä on heti käytössä, on CEJNin venttiilitön Full-Flow-sarja sopiva ratkaisu.
CEJNin paneelikiinnitteiset, pienikokoiset ja kevyet blind-mate-liittimet ovat erittäin tiiviitä koko niiden käytön ajan. Ne sopivat erinomaisesti tietokoneräkkeihin ja datakeskuksiin, joissa käytetään DLC- teknologiaa (Direct Liquid Cooling). Liittimet kestävät tärinää ja korroosiota, ja tarvittaessa niiden asentaminen ja irrottaminen on mahdollista täydessä työpaineessa.
Neuvomme asiakkaitamme aina mieluusti jäähdytyspikaliittimien valitsemisessa ja oikeiden jäähdytysratkaisujen löytämisessä. Kysy lisää numerosta 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
Tutustu tarkemmin laajaan valikoimaamme CEJNin jäähdytyspikaliittimiä »
Jäähdytyspikaliittimet
27.10.2021 | Blogi
Hyvä tuotesuunnittelu tähtää mahdollisimman toimivaan tuotteeseen, mutta myös sujuvaan ja kustannustehokkaaseen valmistusprosessiin. Ruuvausautomaatio on hyvä tapa vaikuttaa tuotannon tehokkuuteen ja laatuun, etenkin jos se otetaan huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Minkälainen on siis optimaalinen tuote ruuvausautomaation kannalta?

Kuten olemme aiemminkin kertoneet, ruuvausautomaatio on monessa tapauksessa erinomainen keino tehostaa tuotantoa, nopeuttaa eri työvaiheita sekä parantaa työskentelyergonomiaa ja tuotteiden laatua.
Ruuvausautomaatio on lisäksi syytä ottaa huomioon tuotesuunnittelussa, kun kyse on teollisesti kasattavista massatuotteista. Huomioimalla ruuvausautomaation vaatimukset kokoonpanolinjalla, voi säästää arvokasta aikaa ja napsaista prosessista pois vielä ne viimeiset turhat sekuntit.
Tässä nostamme esiin kolme seikkaa, jotka ovat teollisessa tuotesuunnittelussa olennaisia ruuvausautomaation näkökulmasta.
1. Pidä ruuvityyppien määrä minimissä
Harvaa tuotetta on mahdollista kasata käyttäen vain yhdenlaista ja yhdenkokoista ruuvia, ja onpa sellaisiakin tuotteita joissa on kymmeniä erilaisia ruuveja.
Mutta jos valmistusprosessin haluaa pitää mahdollisimman kevyenä ja edullisena ruuvausautomaation näkökulmasta, ruuvityyppien määrä on syytä harmonisoida. Toisin sanottuna vähemmän keskenään erilaisia ruuveja yhteen tuotteeseen, jos se vaan on mahdollista.
2. Suunnittele niin, että ruuvit ovat saavutettavissa
Kun ruuvit ovat saavutettavissa helpoilla ja yksinkertaisilla liikkeillä, automaatioratkaisu on kaikkein kustannustehokkain. Periaatteessa ruuvausautomaation avulla voidaan ruuvata ihan missä tahansa kohtaa tuotetta sijaitsevia ruuveja, mutta vakiosta poikkeavat ratkaisut saattavat tulla todella kalliiksi.
Parhaat tehot saavutetaan, kun ruuvien ympärillä on riittävästi tilaa, ne eivät sijaitse keskenään aivan eri tasoilla eivätkä myöskään liian syvällä rungossa tai muiden komponenttien takana.
Olemme olleet mukana toteuttamassa täysautomaatioratkaisua, jossa ruuvaaminen tapahtuu pienen reiän läpi 150 millimetriä syvän kotelon pohjalle, mikä ei olisi edes mahdollista käsikäyttöisellä syöttölaitteella ruuvaten. Vastaavat tapaukset ovat kuitenkin harvinaisia, ja jos tavoitteena on tehokas valmistusprosessi, on parempi että ruuveihin on helppo päästä käsiksi.
Lue lisää ohjelmoitavista ruuvinvääntimistä »
Lataa opas ruuvausteknologian monista mahdollisuuksista
3. Katso, ettei tuotetta tarvitse turhaan käännellä
Optimaalinen tilanne kokoonpanolinjalla on, että ruuvit päästään ruuvaamaan samasta suunnasta keskenään, ja mieluusti vieläpä ylhäältä alaspäin. Se on ruuvauslaitteen operaattorille kaikkein helpointa, minkä lisäksi tuotteen käänteleminen tai vastaavasti työntekijän aseman vaihtaminen lisäävät taas kerran aikaa ja kustannuksia.
Aivan kaikkien ruuvien ruuvaaminen samasta suunnasta on harvinaista, mutta mitä yksinkertaisempi valmistusprosessi on tässäkin suhteessa, sitä suurempia säästöjä on mahdollista saavuttaa.
On joka tapauksessa aina parempi vaihtoehto suunnitella tuote alusta asti niin, että kokoonpanoprosessissa ei ole liikaa erilaisia ruuvausvaiheita. Jos tuotetta ja kokoonpanolinjaa joutuu muuttamaan jälkeenpäin, kustannukset kasvavat.
Neuvomme asiakkaitamme aina mieluusti ruuvausautomaation suunnittelussa ja laadukkaissa ruuvausautomaation ratkaisuissa. Kysy lisää numerosta 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
Lue lisää ruuvausautomaation ratkaisuista »
Ota yhteyttä, niin suunnitellaan sinun kokoonpanolinjastoosi sopiva ruuvausautomaation ratkaisu!
05.10.2021 | Blogi
Mobilehydrauliikan ammattilaiset tietävät, että pikaliitin on olennaisessa roolissa hydraulijärjestelmän toiminnassa. Kestävät ja toiminnoiltaan monipuoliset hydrauliikkapikaliittimet ovat erityisen tärkeitä talvisissa olosuhteissa, kun hydraulijärjestelmä altistuu sekä korroosiolle että suurille lämpötilan vaihteluille.

Liitin on vain pieni osa hydraulijärjestelmää, mutta sen toimivuus ja kestävyys ovat olennaisia koko järjestelmän kannalta, ja sitä kautta koko suoritettavan työn kannalta. Hydrauliikkapikaliitin joutuu erityisen koville liikkuvan kaluston käytössä ja erityisesti talvisin, kun ilmassa lentää vettä, loskaa, jäätä ja tiesuolaa.
Tämän vuoksi varsinkin auraus- ja hiekoituskaluston käyttäjät investoivat laadukkaisiin hydrauliikkapikaliittimiin, jotka kestävät kovia paineita, iskuja sekä korroosiota. Oli työväline sitten iso tai pieni pyöräkuormaaja tai kuorma-auto, jonka keulaan tai alustaan on kiinnitetty aura, pikaliitin on hydraulijärjestelmän ensimmäinen osa ottamassa vastaan kaikki iskut, jotka tulevat tiellä eteen.
Iskut saattavat johtua jäästä tai epätasaisuuksista tien pinnasta, mutta liittimen kannalta sillä ei ole merkitystä – kunhan se kestää ne.
Pneumaconin valikoimaan kuuluvat CEJNin ja Stucchin hydrauliikkapikaliittimet ovat sinkki-nikkelipinnoitettuja, minkä ansiosta niiden korroosionkesto on erinomainen. Liikkuvalle kalustolle tarkoitetut ammattilaisten pikaliittimet kestävät painetta aina vähintään 350 baria, ja ne on valmistettu teräksestä. Laadukkaat ja painavat materiaalit tarkoittavat paitsi parempaa kestävyyttä, myös pidemmän käyttöiän mukanaan tuomia säästöjä.
Lue blogi »
Stucchin liitinlevyt ovat hydrauliikkaliittimien aatelia
Laadukas hydrauliikkaliitin on tippavapaa ja paineenpoistava
Jos korroosio pääsee syövyttämään pikaliitintä, se saattaa ruostua niin sisältä kuin ulkoakin. Ulkoa ruostuessaan liitin ei ole lopulta enää kytkettävissä. Sisältä ruostuminen sen sijaan johtaa siihen, että liitin jää pysyvästi joko kiinni tai auki. Auki jääneen liittimen ongelma on tietenkin öljyn vuotaminen ulos hydraulijärjestelmästä.
Öljy saattaa tihkua liittimestä ulos myös rakenteellisista syistä. Esimerkiksi vanhanaikainen niin sanottu poppet-liitin on suunniteltu niin, että naaraspuolisessa liittimessä on pesä, josta öljyä lähes poikkeuksetta tihkuu ulos irrotettaessa.

Varsinkin auraus- ja hiekoituskaluston käyttäjät investoivat laadukkaisiin hydrauliikkapikaliittimiin, jotka kestävät kovia paineita, iskuja sekä korroosiota.
Nykyaikaiset flat face -hydraulipikaliittimet ja ryhmäpikaliittimet eli liitinlevyt ovat puolestaan täysin tippavapaita, minkä takia niitä suositellaan erityisesti kiinteistönhuoltokoneisiin sekä muuhun liikkuvaan kalustoon. Hydrauliikkaöljy on paitsi ongelmajätettä, myös esteettinen haitta ja mahdollinen turvallisuushaitta esimerkiksi pihatien asfaltilla.
Flat face -pikaliittimien ja hydrauliikan liitinlevyjen yksi erinomainen puoli on myös paineenpoisto-ominaisuus kytkettäessä. Varsinkin talvella, kun pimeään ja kylmään odottamaan jääneen koneen letkut ovat keränneet lämpöä seuraavan iltapäivän auringossa, paine letkuissa on saattanut nousta huomattavasti työn taas alkaessa.
Paineenpoistavan hydrauliikkapikaliittimen avulla kytkeminen on vaikeissakin olosuhteissa nopeaa, turvallista ja helppoa.
Lue blogi »
CEJNin pikaliittimet ovat maailmanluokan laatua – myyntipäällikkömme kertoo viisi syytä miksi
CEJN ja Stucchi ovat mobilehydrauliikan luottomerkit

Liikkuvalle kalustolle tarkoitetut ammattilaisten pikaliittimet kestävät painetta aina vähintään 350 baria.
Pneumaconin valikoimassa olevista hydrauliikkapikaliittimistä CEJNin 525-sarjan liittimet, liitinlevyt ja flat face -liittimet sopivat loistavasti vaativaan työskentelyyn talviolosuhteissa. CEJNin pikaliittimet kestävät iskuja, paineenvaihteluita ja korroosiota tasolla, joka täyttää kovimmatkin tarpeet, kun liikkuvasta kalustosta on kyse.
Toinen oivallinen vaihtoehto ovat Stucchin ryhmäpikaliittimet mutterivarmistetuilla liittimillä, joiden rakenne on erittäin jykevä ja jotka myös kestävät olosuhteissa, joille liikkuva kalusto altistuu pohjoisen talvessa.
Mobilehydrauliikassa on syytä panostaa laatuun. Kestävien hydrauliikkapikaliitinten myötä töihin ei tule turhia katkoksia, kaluston kestävyyteen voi luottaa, ja työturvallisuus pysyy korkealla tasolla.
Lue blogi »
Tehokkaasti toimiva hydrauliikkajärjestelmä vaatii laadukkaat liittimet
Kiinnostuitko ammattilaisten ratkaisuista mobilehydrauliikassa ja laadukkaista hydrauliikkapikaliittimistä? Jos haluat tietää lisää, ota meihin yhteyttä puhelimitse numeroon 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
17.08.2021 | Blogi
Stucchi on yksi maailman arvostetuimmista hydrauliikkapikaliittimien valmistajista. Vuonna 1960 Italiassa perustetun yhtiön tuotteisiin luotetaan niin maataloudessa, lentoteollisuudessa, valmistavassa teollisuudessa kuin liikkuvan kalustonkin parissa.
Yksi Stucchin mobilehydrauliikan merkittävimmistä sovelluksista ovat niin sanotut ryhmäpikaliittimet, liitinlevyt, joista on ammattilaisille ja teollisuudelle lukuisia eri hyötyjä.

Stucchin ryhmäpikaliittimet pysyvät helposti puhtaina ja pitävät öljyroiskeet poissa metsistä.
Stucchi kuuluu hydrauliikan ryhmäpikaliittimien johtaviin valmistajiin, ja ryhmäpikaliittimiin pätevät samat äärimmäisen korkeat laatustandardit kuin muihinkin Stucchin tuotteisiin. Liittimien korkeasta laadusta huolimatta Stucchi pyrkii pitämään tuotteidensa hinnan kohtuullisena, minkä lisäksi yhtiö tunnetaan aktiivisesta asiakaspalvelusta.
Ryhmäpikaliittimet vastaavat mobilehydrauliikan kahteen tavalliseen ongelmaan: vaikeuteen yhdistää useita letkuja vaativia lisälaitteita sekä lämpötilavaihtelun aiheuttamaan vastapaineeseen lisälaitteissa. Liitinlevyjen avulla hydrauliikkaliittimet pystyy kytkemään myös vastapaineessa, kunhan työtoiminto ei ole päällä.
Stucchin ryhmäpikaliittimet nopeuttavat ja helpottavat työskentelyä
Stucchin ryhmäpikaliittimien avulla on mahdollista parantaa eri työvaiheiden tehokkuutta, helppoutta ja turvallisuutta sekä vähentää koneiden häiriöaikaa kaikissa työympäristöissä. Liitinlevyt nopeuttavat huomattavasti hydrauliikkaletkujen kytkemistä, kun laitteistossa on useampi letku.

Kaksipaikkainen DP-liitinlevy on erityisen suosittu ratkaisu pankonsiirtojärjestelmiin.
Liitinlevy on modulaarinen ratkaisu, jonka avulla jopa kymmenen liitosta voidaan kytkeä samanaikaisesti yhdellä yksinkertaisella liikkeellä, vaikka letkuissa olisikin painetta. Ryhmäpikaliittimiä on saatavilla myös kompakteina malleina, jos työympäristössä on esimerkiksi tilaan liittyviä haasteita.
Tavallisimmat Stucchin ryhmäpikaliittimet on varustettu kahdella, neljällä tai kuudella liittimellä, ja paketti sisältää aina peruslevyn kahvalla, mobilelevyn sekä pölysuojan. Säilytysteline mobilelevylle on myös saatavilla lisävarusteena. Kaikki Stucchin liitinlevyt on varustettu pinnoitetuilla ja mutterivarmistetuilla liittimillä, jotka kestävät korroosiota erinomaisesti.
Sekä DP- että GR-sarjan ryhmäpikaliittimissä on vakiona flat face -liittimet, jotka mahdollistavat painetta vastaan kytkemisen. Flat face -liittimet myös pitävät työympäristön ja laitetta käyttävän henkilön puhtaina, sillä rakenteen ansiosta liitoksessa kulkevat nesteet eivät pääse roiskumaan ulos eikä ilmaa pääse liitokseen vastaavasti sisään. Stucchin flat face -liittimien laadusta kertoo, että koko liitintyypin ISO 16028 -standardi on luotu Stucchin liittimien mukaan.
Luottoratkaisu puutavara-autoihin
Stucchin ryhmäpikaliittimien yksi merkittävä asiakaskunta ovat puutavara-autoilijat, joille mahdollisuus useiden letkujen nopeaan liittämiseen, myös letkujen ollessa paineistettuja, on ratkaisevan tärkeää.

GRU6-liitinlevypaketti sopii puutavara-autoihin, ja siinä on hydrauliikan työlinja ja paluulinja, LS-linja sekä kaksi glykoli-linjaa.
Flat face -pikaliittimet on helppo pitää puhtaana myös metsäajossa, ja kun liittimet suojataan silloin kun ne eivät ole kytkettyinä, liitännät pysyvät kestävinä ja hydrauliikkajärjestelmä puhtaana. Liittimet ovat myös ympäristölle ystävällisiä, sillä öljyä ei pääse roiskumaan metsään.
Stucchin 5-linjaisessa GRU6-liitinlevyssä kulkevat hydrauliikan työlinja ja paluulinja, LS-linja sekä kaksi linjaa glykolille, jolla nosturin ohjaamo lämmitetään. Myös 2-piiriselle hydraulijärjestelmälle löytyy oma GR-liitinlevymallinsa. Stucchin vankkarakenteinen ja kestävä 2-paikkainen DP-ryhmäpikaliitin on suosittu ratkaisu pankonsiirtojärjestelmiin.
Puutavara-autojen käyttäjien palaute Stucchin ryhmäpikaliittimistä on ollut erittäin positiivista – niin luotettavuuden ja kestävyyden, käyttömukavuuden kuin kustannustehokkuudenkin puolesta.
Jos haluat lisää tietoa ammattilaisten Stucchi-liitinlevyistä, ota meihin yhteyttä puhelimitse numeroon 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
20.07.2021 | Blogi
Pneumaconin myyntipäällikön Tony Redfernin erikoisalaa ovat pikaliittimet, paineilma sekä hydrauliikka. Erityisen paljon Redfern tietää ruotsalaisen CEJNin liittimistä, joita hän on myynyt liki kahdenkymmenen vuoden ajan, keväästä 2003 asti.
“Laatutuotteen kohdalla tarjonta lisää kysyntää, ja CEJNin markkinaosuus on kasvanut koko ajan”, Redfern toteaa. Tässä hän kertoo viisi painavaa syytä, miksi CEJNin paineilmaliittimet ja hydrauliikkaliittimet ovat erityisen hyvä investointi ammattilaisille ja teollisuuden käyttöön.

CEJNin valikoimassa on laadukkaita liittimiä monenlaisiin vaativiin käyttötarkoituksiin.
1. CEJNin liittimet kestävät kilpailijoita paremmin painetta
“Kun työ on vaativaa ja paineet kasvavat hydrauliikkajärjestelmässä, 200 barin paineenkesto ei enää riitä. Esimerkiksi CEJNin ISO-standardin mukaisten flatface-pikaliittimien kesto on jo lähtökohtaisesti 400 baria, pienemmissä kokoluokissa jopa 700 baria. Niinpä ne käyvät kohteeseen kuin kohteeseen.”
“Esimerkiksi merenpohjassa työskenneltäessä tai kalliota piikatessa liittimiltä vaaditaan paljon, ja CEJNin liittimet pystyvät vastaamaan niihin vaatimuksiin.”
2. Teräksen laatu takaa kestävyyden
“Eräs asiakkaamme oli tehnyt vertailua eri valmistajien liittimien välillä ja tullut siihen lopputulokseen, että CEJNillä sekä teräksen laatu että sen karkaisu olivat sitä luokkaa, ettei mitään muita liittimiä saanut enää taloon hankkia.”
“CEJNin liittimet kestävät teräksen laadun myötä hyvin sykkiviä paineita, painepiikkejä ja paineiskuja. Kun loppuasiakkaat vahtivat tarkasti omaa laatuaan, myös komponenttien valmistajan laadun pitää olla korkeaa ja tasavarmaa.”
3. CEJNin liittimet ovat läpeensä karkaistuja
“On valmistajia, jotka karkaisevat liittimistä pelkästään kriittiset kohdat, mutta CEJNin liittimet on karkaistu kokonaan. Se on työläs menetelmä, mutta kertoo taas kerran tinkimättömästä laadusta. Karkaisu on sellainen, että pehmeämmäksi terästä ei voi jättää, mutta kovemmaksi sitä ei taas kannata karkaista, koska se saattaisi haljeta.”
“Kun muuten kävin CEJNin tehtaalla ensimmäistä kertaa, olin ihmeissäni miten siellä pyöri pari– kolmekymmentä suunnittelijaa. Mietin mihin niitä kaikkia tarvitaan, kun liitin on kuitenkin liitin, ja se on keksitty jo 1950-luvulla. Sitten tajusin, että siellä suunnitellaan koko ajan uusia ratkaisuja eikä tyydytä vain vanhan parantelemiseen.”

Valmistavassa teollisuudessa luotetaan CEJNin liittimiin.
4. CEJNin toimitusvarmuus on huippuluokkaa
“CEJN valmistaa pikaliittimet ja muut komponentit edelleen 80–90-prosenttisesti omalla tehtaallaan, siinä missä monet kilpailijat ovat ulkoistaneet suuren osan tuotannosta. Se on myös toimitusvarmuuden kannalta ihan hirmu tärkeä juttu.”
“Valmistavassa teollisuudessa koko vuosi on usein aikataulutettu etukäteen, ja tavaran sisään ottaminen ja on sovittu liki kellonajan tarkkuudella. Sitten taas jos ei voi luottaa siihen, koska tuotteet tulevat ulos tehtaalta, niin rekat seisovat pihassa turhaan. Jälleenmyyjätkään eivät voi lepuuttaa tavaraa hyllyssä loputtomiin. CEJNin kohdalla voi luottaa siihen, että kokonaisketju toimii, koska niiden tehdas on siellä ketjun alkupäässä.”
5. Tuotteet perustuvat vankkaan tietotaitoon, perinteeseen ja koko tuotantoketjun valvomiseen
“Ruotsalaiset ovat ihan samalla tavalla ylpeitä omasta tekemisestään kuin suomalaiset, ja Made in Sweden näkyy kyllä joka paikassa. CEJN on suvun omistama yritys, ja isoisän luomaa brändiä varjellaan tarkasti. CEJNin liittimet eivät ole lainkaan markkinoiden halvimpia, se juttu on ihan muualla.”
“Koko tuotantoketjua valvotaan tehtaalta aina jälleenmyyjiin asti, ja tuotteet on suunnattu nimenomaan ammattilaisille. Jos CEJNin pikaliitin menee rikki, se halutaan niiden laboratorioon tutkittavaksi, ja sieltä tulee dataa onko ollut kyse valmistusvirheestä vai käyttäjän virheestä. Lähes aina se on ollut käyttäjän virhe.”
Kiinnostuitko, kuinka CEJNin liittimet voivat parantaa prosessiesi varmuutta ja tehostaa liiketoimintaasi? Ota meihin yhteyttä puhelimella, 010 778 1400, tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
30.06.2021 | Blogi
Kun ruuvauksen vaatimukset ovat kovat, samaan työvaiheeseen kuuluu useita eri tavoilla kiristettäviä ruuveja, eikä virheille ole pienintäkään sijaa, ohjelmoitava sähköinen ruuvinväännin tarvittavilla lisälaitteilla varustettuna on oivallinen ratkaisu.

Depragin ohjelmoitavilla vääntimillä ruuvaaminen on ergonomista, hiljaista ja tehokasta.
Älykäs väännin takaa tasaisen ruuvauslaadun
Kun sähköiseen ruuvinvääntimeen yhdistetään logiikkaohjaus, se mahdollistaa monenlaisten ruuvaustöiden nopeuttamisen ja varmistaa työn tasaisen laadun. Depragin ohjelmoitaviin vääntimiin on mahdollista syöttää kaikki mahdolliset ruuvaamiseen liittyvät parametrit nopeudesta ja astekulmasta vääntömomenttiin ja niin edelleen.
Logiikkaohjauksen avulla laite saadaan esimerkiksi opastamaan työntekijä monivaiheisen ja tarkkuutta vaativan ruuvausprosessin läpi, jolloin eri kokoiset ja eri vääntömomentteja vaativat ruuvit tulevat oikeille paikoilleen tismalleen oikeassa järjestyksessä.
Parhaimmillaan laitteen älykkyyteen ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota, kun taustaprosessit pyörivät ilman käyttäjän puuttumista asiaan ja varmistavat ettei ruuvaamista ja muita kokoonpanon vaiheita voi suorittaa väärin.
Laadunvarmistuksen kannalta yhtä olennaista on, että kaikki tieto jää talteen. Laitteeseen on siis mahdollista tallentaa, mitä ja miten on tehty ja missä järjestyksessä.
Tehokas, joustava ja toistettava ruuvausprosessi
Sähköinen ohjelmoitava väännin on hyvä vaihtoehto, kun täysimittainen ruuvausautomaatio ei sovi budjettiin tai työtiloihin. Sähkökäyttöinen ruuvinväännin toimii lähes missä vaan, ja joustavuutensa ansiosta se soveltuu hienosti myös pienempien tuotesarjojen valmistukseen.
Kun kaikkien ruuvaussekvenssien tiedot ovat muistissa, ne pystyy palauttamaan käyttöön nopeasti vaikkapa valmistettavan tuotteen vaihtuessa, ja toiminta on erittäin joustavaa.
Depragin vääntimillä, ruuvauksen hallintajärjestelmillä ja ohjelmistoilla on mahdollista kerätä dataa talteen useammista vääntimistä ja niiden prosesseista ja jakaa tietoa keskitetysti esimerkiksi tuotekehityksen ja laadunhallinnan käyttöön.
Logiikkaohjatun kokoonpanon yksi kiistaton hyöty on, ettei kaikkea tarvitse opetella erikseen, sillä itse logiikka ohjaa operaattoria. Samalla prosessit tehostuvat, kun yhdellä vääntimellä pystyy toteuttamaan useita erilaisia ruuvaustöitä.
Osa sähköisen ja älykkään ruuvaamisen lisäarvoa on myös prosessin toistettavuus, joka toimii laadun takeena asiakkaille.

Depragin näppärä logiikkaohjaus opastaa työntekijän ruuvausprosessin läpi.
Kun jokainen liitos on kriittinen
Sähköisiä ohjelmoitavia vääntimiä käytetään kaikenlaisessa mekaanisessa kokoonpanoteollisuudessa, mutta erityisesti elektroniikkateollisuudessa niiden luotettavuus, toistettavuus ja tarkkuus ovat arvossaan, kun ruuvataan kriittisiä virtaliitoksia, joissa kulkee voimakas sähkövirta.
Ruuvausprosessin tarkkuus ei ole ainoastaan turvallisuuskysymys vaan liittyy olennaisesti myös tuotteiden laatuun ja työvaiheiden virheettömyyden todentamiseen.
On helppo osoittaa että ruuvaus on suoritettu virheettömästi, kun prosessin tiedot ovat tallessa esimerkiksi sarjanumeron takana asiakkaan tuotannonhallintajärjestelmässä.

Lisälaitteet takaavat ruuvauksen luotettavuuden
Kun sähköiseen ruuvausprosessiin halutaan saada vielä pykälä lisää luotettavuutta ja varmuutta, yksi hyvä keino siihen on Depragin paikoittava kevennysteline, statiivi.
Vaihtoehtoina ovat sekä omalla jalustallaan seisova malli että työpisteen yläpuolelle kiinnitettävä, johdeakseliston varassa liikkuva malli.
Kevennysteline tarkkailee jatkuvasti vääntimen sijaintia XYZ-koordinaatistossa ja ohjaa ruuvaamista siten, että se tapahtuu oikeassa järjestyksessä ja kohdistuu ainoastaan tiettyyn kohtaan tietyllä ohjelmalla. Prosessivarmuus ja laatu ovat lähes verrattavissa täysautomaatioon.
Kustannustehokkaan kevennystelineen ohella prosessin sujuvuutta ja laatua voi parantaa Depragin ruuvinsyöttöautomaateilla, jotka syöttävät ruuvit suoraan vääntimen kärkeen. Tällä tavoin ruuvaukseen kuluva aika saadaan yleensä vähintään puolitettua.
Kaiken kaikkiaan sähköiset vääntimet ja kevennystelineet parantavat myös työergonomiaa, kun vääntömomentti ei kohdistu käyttäjään ja työasennot helpottuvat. Sähköiset vääntimet ovat lisäksi huomattavan hiljaisia.

Jos haluat lukea lisää ruuvausteknologian hyödyistä muun muassa työergonomian ja prosessien tehostumisen kannalta, lataa ilmainen oppaamme Ruuvausteknologian monet mahdollisuudet.
Lataa opas täältä »
Kiinnostuitko, kuinka Depragin sähköiset ohjelmoitavat vääntimet voivat parantaa prosessiesi sujuvuutta ja tehokkuutta? Ota meihin yhteyttä puhelimella, 010 778 1400, tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
22.06.2021 | Blogi

Arvoisa asiakkaamme,
Palvelemme teitä heinäkuun ajan arkisin klo 9-15. Yhteyttä voitte ottaa tuttuun tapaan puhelimitse puh. 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi
Toivotamme teille aurinkoista ja lämmintä kesää!
16.02.2021 | Blogi
Olemme päivittäneet hinnastomme vuodelle 2021.
Uuteen hinnastoon on lisätty tuttujen tuotteiden lisäksi muun muassa CEJNin Hi-Vis huomioväriletkut. Hi-Vis huomioväriletkut ovat väriltään kirkkaita, joten ne on helpompi huomata ja vähentävät näin kompastumisen riskiä. Suorien huomioväriletkujen lisäksi on saatavilla myös spiraaliletkuja sekä letkukeloja.
Lisäksi hinnastoon on lisätty Scrap´Airin paineilmakäyttöiset petkeleet ja Schmidtin käsikäyttöiset puristimet.
Hinnanmuutokset
Hinnat pysyvät pääosin samoina kuin aiemmin. Joudumme kuitenkin osan tuotteistamme hinnoittelemaan uudelleen päämiestemme hinnankorotusten vuoksi.
CEJNin hinnat pysyvät pääosin ennallaan. Näet listan korotettavista CEJN-tuotteista täältä.
Gastin, Thomasin ja RADin tuotteiden hinnat muuttuvat seuraavasti:
- RAD Torque Systems: +2 %
- Gast +4 %
- Thomas +3 %

Päivitetyt hinnat ovat voimassa 1.3.2021 alkaen jätettyihin uusiin tilauksiin.
Hinnasto
Paperversion saamme painosta lähiviikkoina. Hinnasto on jo saatavilla kotisivuiltamme: www.pneumacon.fi/hinnasto
11.01.2021 | Blogi
Deprag esitteli loppuvuoden aikana liudan uutuuksia, jotka tekevät ruuvauksesta taas muutaman asteen verran sujuvampaa. Kokosimme tähän pääasiat uusista tuotteista.
Jos haluat tarkempaa tietoa, kerromme mielellämme lisää. Yhteystietomme löydät täältä ».
Ruuvausautomaatioon uusi DEPRAG AST12 -ohjainyksikkö
Sähköisten ohjelmoitavien ruuvinvääntimien ohjaamiseen ja ruuvausohjelmien hallintaan tuo uudenlaista tehoa Depragin AST12-ohjainyksikkö, joka yhdistelee aiempien AST5:n, AST6:n ja AST11:n ominaisuudet. Kun ennen ohjainyksikkö on valittu kolmesta vaihtoehdosta käyttötarkoituksen ja liitäntöjen mukaan, nyt yksi malli kattaa kaikki nämä tarpeet. AST12-ohjainyksiköstä tulee saataville kolme eri versiota vääntimen momentista riippuen ja ne julkaistaan vuoden 2021 aikana, alkaen pienimmästä päästä.
Uuden mallin etuna AST5:een ja AST6:een verrattuna on kaikkien nykyaikaisten liitäntöjen saatavuus joko vakiona tai lisätarvikkeina. AST11-ohjainyksikköön verrattuna taas uusi malli on kooltaan huomattavasti pienempi, mutta silti sillä päästään aiempaa suurempiin momentteihin – jopa 70 Nm saakka. Uudessa ohjainyksikössä on huomioitu perinteiset liitännät sekä kenttäväylät, ja tuki löytyy myös uusille liitännöille (Industry 4.0).

Uusia ruuvauksen hallintaan liittyviä ohjelmistoja Depragilta
Ruuvauksen hallintajärjestelmä DEPRAG Cockpit yhtenäistää ruuvinvääntimien hallinnan tavalla, jollaista Depragilla ei ole aiemmin ollut käytössään. Cockpit kerää dataa samanaikaisesti useilta talon ruuvinvääntimiltä – olivat ne sitten Depragin tai muiden valmistajien – ja hallitsee niitä keskitetysti. Järjestelmään tallentuvat muun muassa ruuvauksen loppuarvot ja astekäyrät. Älykkäät ominaisuudet mahdollistavat huoltojen ennakoimisen, vääntimen kalibrointien ajastamisen tietyn ajan välein ja muun muassa hälytysten asetta
misen laatupoikkeamien huomaamiseksi isossa kuvassa. Näin laatu saadaan pidettyä hyvänä koko ajan ja mahdollisiin virheisiin päästään puuttumaan heti.
Deprag Operator Guidance on ohjelmisto, jolla pystytään luomaan ruuvauksen työohjeet työntekijöille ja keräämään data talteen. Ohjelmiston avulla ruuvausjärjestys on helppo ohjeistaa järjestelmän samalla valvoessa, että kaikki tarvittavat työvaiheet tulee tehtyä. Selkeän ohjeistuksen ansiosta työ on laadukkaampaa ja tehokkaampaa, ja uusien työntekijöiden kohdalla ohjelmiston käyttö on hyvä keino helpottaa työn oppimista.
Ruuvausautomaation käyttöönoton sujuvoittamiseen Deprag on tuonut ohjelmistouutuudet nimeltä TIA Link ja TwinCAT Link.
E-SFM vaihtoehtona tavalliselle ruuvausyksikölle
Täysin sähköisesti hallittava E-SFM on täydentävä lisä Depragin perinteisten paineilmasylinterillä toimivien ruuvausyksiköiden valikoimaan. E-SFM:ssä on sisäänrakennettuna servoakselisto, joten se hallitsee tarkasti ruuvinvääntimen liikkeet. Liikkeiden nopeutta ja voimaa pystytään hallitsemaan hyvin eri kohdissa liikettä, jolloin tietyssä kohdassa liike voi olla hitaampi ja voima voidaan säätää kuhunkin liikeradan kohtaan sopivaksi.
Uusi ruuvausyksikkö on suunniteltu tuomaan kustannussäästöjä sen kautta, että toimintaa pystytään hallitsemaan
tarkemmin. Säätömahdollisuuksien hyödyt näkyvät myös laadussa: esimerkiksi herkkiä tuotteita pystytään käsittelemään pienemmällä voimalla. Hallintamahdollisuudet paranevat myös tuotteissa, joissa ruuvit ovat eri tasoissa.
Lisäksi optimaalisilla säädöillä pystytään vähentämään muun muassa ruuveista irtoavan lian ja pölyn määrää.

Uudet askelsyöttimet (Step Feeder)
Tärymalja- ja haarukkamallisten ruuvinsyöttimien rinnalle Deprag lisää nyt valikoimaansa askelruuvinsyöttimet. Askelsyöttimessä tasomainen nostin nostaa ruuveja säiliöstä syöttökiskolle, jota pitkin ne siirtyvät kohti jakajaa ja edelleen syöttöletkulle.
Täysin uudenlainen syöttötapa tuo useita etuja, joista ensimmäinen on puhtaus. Askelsyöttimissä ei käytetä täryä, joten niissä ruuveista ei irtoa materiaalia ja likaa kuten tärymaljasyöttimissä. Haarukkasyöttimiin verrattuna taas askelsyöttimien tahtiaika on parempi ja niissä pystytään käsittelemään myös uppokantaruuveja.

PKS- ja PKP-kevennystelineet
Ruuvinvääntimen sijaintia tarkkaileva DEPRAG PKS -kevennysteline helpottaa ruuvaustyötä. Omalla jalustallaan seisova teline poistaa käyttäjään kohdistuvan rasituksen ja varmistaa, että oikea määrä ruuveja on kiristetty oikeassa järjestyksessä oikeaan momenttiin.
PKP-kevennysteline toimii samalla tekniikalla kuin PKS, mutta toteutus on hiukan erilainen. Teline muodostuu työpisteen yläpuolella olevasta johdeakselistosta, jolla ruuvinväännin tuetaan käsittelemisen helpottamiseksi ja käyttäjän voiman tarpeen vähentämiseksi.
Molemmat mallit ovat vapaasti ohjelmoitavia. Niissä voidaan määrittää parametrit sekä ruuvien paikoille että niiden kiristysmomenteille.

Kysy meiltä lisää!
Kysy lisää ruuvausautomaation ratkaisuista puhelimitse numerosta 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
16.12.2020 | Blogi
Haluamme kiittää asiakkaitamme haasteellisesta vuodesta 2020! Hyvää joulua ja onnea sekä terveyttä vuodelle 2021!
Joulun aikana olemme pyhien lisäksi suljettuna vain keskiviikkona 23.12. Lisäksi uudenvuoden aattona 31.12. suljemme tavallista aikaisemmin, klo 12.

Olemme tänä vuonna lahjoittaneet joululahjavarat Syöpäsäätiön joulukeräykseen.
Syöpäsäätiö tukee lahjoitusvaroilla syöpätutkimusta ja syövän ehkäisyä sekä turvaa sairastuneille tukipalveluita.
Valitsimme Syöpäsäätiön lahjoituskohteeksemme, koska joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään jossain elämänsä vaiheessa. Syöpä on koskettanut meitä Pneumaconilaisia, kuten varmasti myös monia asiakkaitamme.
Tutustu tarkemmin Syöpäsäätiöön: syopasaatio.fi
27.11.2020 | Blogi
Paineilmaliittimiä tarvitaan hyvin monenlaisissa käyttökohteissa eri teollisuudenaloilla. Vaikka yksityiskohtaiset tarpeet paineilmaliittimiltä vaihtelevat hiukan kohdekohtaisesti, joka kohteessa on hyvä panostaa korkean laadun tuomaan luotettavuuteen, suorituskykyyn ja turvallisuuteen.
Paineilmaliittimet ovat paineilmajärjestelmän kriittisiä kohtia
Paineilma soveltuu käyttövoimaksi muun muassa työkaluille, koneille ja hengityslaitteille. Sähköön verrattuna paineilma on monessa käyttökohteessa ja -tarkoituksessa edelleen parempi vaihtoehto: paineilmakäyttöiset koneet ja työkalut kestävät usein paremmin rasitusta äärirajoille asti, ovat vahvempia ja sitä kautta myös luotettavampia.
Paineilman käyttö vaatii kuitenkin aina koko paineilmajärjestelmän kunnosta huolehtimista, ja laadukkaat paineilmaliittimet ovat yksi järjestelmän tärkeimmistä yksityiskohdista. Paineilmaliittimien valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti niiden turvallisuuteen, suorituskykyyn sekä kytkemisen ja irrottamisen helppouteen.
Turvallisuuden tärkeyttä ei varmastikaan tarvitse sen enempää perustella, sillä sen tulisi jokaisella työpaikalla olla itsestäänselvyys. Paineilmaliittimien suorituskyky vähentää paineilmajärjestelmän vuotoja ja painehäviöitä, jolloin työkalut toimivat tehokkaammin, energiankulutus laskee ja yritys parantaa tuottavuuttaan. Paineilmaliittimien helppo käsiteltävyys taas vaikuttaa sekä turvallisuuteen että työskentelyn tehokkuuteen, kun liittimen kytkeminen ja irrottaminen onnistuvat nopeasti, yksinkertaisesti ja ilman onnettomuusriskiä.
Näin valitset oikeanlaisen paineilmaliittimen

CEJNin paineilmaliittimet ovat erinomainen valinta kaikkiin kohteisiin, joissa käytetään paineilmaa
CEJNin paineilmaliittimet ovat erinomainen valinta kaikkiin kohteisiin, joissa käytetään paineilmaa – esimerkiksi puusepänteollisuuteen, prosessi- ja kokoonpanoteollisuuteen, korjaamoteollisuuteen sekä kaivosteollisuuteen.
Kaikille CEJNin paineilmaliittimille on yhteistä huippuluokan suorituskyky, luotettavuus ja pitkäikäisyys. Valikoimasta löytyy kuitenkin paljon erilaisia vaihtoehtoja, ja näistä juuri omaan tarpeeseen sopiva paineilmaliitin löytyy esimerkiksi seuraavien kohteen ja käyttötarkoituksen asettamien vaatimusten mukaan:
Mitä materiaalia paineilmaliittimen tulee olla ja vaaditaanko paineilmaliittimeltä erityistä vahvuutta tai keveyttä?
CEJN valmistaa paineilmaliittimiä teräksestä, haponkestävästä teräksestä, messingistä ja alumiinista. Teräksinen paineilmaliitin on äärimmäisen kestävä, kun taas alumiini on materiaalina kevyin ja sen magneettinen häiriötaso on matala.
Millaisilla kierteillä liitin kiinnitetään?
Paineilmaliittimiä on saatavana useilla eri kierreyhteillä, joten ne soveltuvat hyvin monenlaisiin käyttökohteisiin.
Kuinka tärkeää on liittimen helppo käsittely?
Erityisesti usein toistuva käsittelyn tarve, vaativat olosuhteet ja turvallisuuden maksimointi ovat päteviä syitä käsiteltävyydeltään mahdollisimman yksinkertaisen paineilmaliittimen valinnalle.

Paineilmaliittimet turvalukituksella – Cejn 442
Onko järkevää valita turvalukituksellinen paineilmaliitin?
Automaattinen turvalukitus estää liittimen tahattoman aukeamisen käytön aikana. Ylimääräisen lukitustoiminnon vuoksi liittimen käyttäjän on avattava lukitus ennen liittimen irrottamista. Turvalukituksella varustetut liittimen ovat ns. yhdenkädenliittimiä kytkettäessä, mutta niiden irrottaminen tapahtuu kahdella kädellä.
Kysy meiltä lisää!
Autamme mielellämme paineilmaliittimien ja muiden paineilmaan liittyvien tuotteiden valinnassa. Soita meille numeroon 010 778 1400 tai laita sähköpostia osoitteeseen info@pneumacon.fi.
05.11.2020 | Blogi
Yhtenä maailman johtavista ruuvausteknologiatoimittajista tunnetun Depragin valikoimassa on ruuvinvääntimiä enemmän kuin monen pakissa erilaisia ruuveja. Tässä blogijutussa annamme vinkkejä vääntimen valintaan ja esittelemme Depragin ruuvinväänninvalikoimaa.
Mitä ruuvinvääntimen valinnassa kannattaa huomioida?
Omaan työhön sopivimman ruuvinvääntimen valinnassa voi edetä seuraavien kysymyksien kautta.
1. Käytetäänkö väännintä käsin vai osana automaatiota? Jos ruuvausmäärät jäävät suhteellisen pieniksi, on käsikäyttöinen ruuvinväännin yleensä järkevin ratkaisu.
2. Halutaanko paineilmalla vai sähköllä toimiva laite? Paineilma on yksinkertaisempi ratkaisu, mutta digitaaliset sähkökäyttöiset laitteet ovat helpommin ohjelmoitavissa uudelleen, jos parametreja on tarpeen muuttaa. Sähköisissä ohjelmoitavissa laitteissa on lisäksi mahdollisuus kerätä ruuvaustapahtuman data talteen.
3. Mikä malli on sopivin: suora-, pistooli- vai kulmamalli? Suoramallinen ruuvinväännin on paras pystysuunnassa tapahtuvaan ruuvaukseen, kun taas pistoolimalli sopii vaakasuuntaiseen työskentelyyn. Kulmamalli toimii parhaiten silloin, kun työskentelytilaa on vähän tai tarvitaan erittäin suurta vääntömomenttia.
4. Mitä muita ominaisuuksia ruuvausprosessi vaatii vääntimeltä? Mitä vaatimuksia on esimerkiksi tarkkuuden ja nopeuden suhteen?
Paineilmakäyttöinen ruuvinväännin on varma työkalu
Jos paineilmaa on saatavilla, paineilmakäyttöinen ruuvinväännin peruskäytössä on varmin valinta. Niitä on Depragilla saatavana kolmea eri mallia: suora, kulmamalli ja pistoolimalli, joista jokaisessa on mahdollisuus valita joko liipaisin- tai talttakäynnistys.
Paineilmakäyttöisten ruuvinvääntimien etu on hiljainen käyntiääni. Kytkimen toistotarkkuus on erittäin hyvä (± 3 %), ja kiristysmomentti pysyy säädetyssä arvossa käytön laadusta, paineilman paineen vaihtelusta tai ruuviliitoksesta huolimatta. Paineilmakäyttöisiä vääntimiä on saatavana myös ESD-versioina, jotka täyttävät EN 100015 -normin vaatimukset.
Depragin paineilmakäyttöisissä ruuvinvääntimissä on runsaasti valinnanvaraa tehtävän työn vaatimusten mukaan. NANOMAT-vääntimet sopivat mikrokokoisten töiden suorittamiseen, kuten lääketieteelliseen teknologiaan tai elektroniikkaan, MICROMAT- ja MINIMAT-vääntimet lähes kaikkeen ruuvaustyöhön ja SENSOMAT-vääntimet esimerkiksi puu- ja metalliteollisuuteen.
Sähköinen ruuvinväännin toimii missä vain
Kohteissa, joissa paineilmaa ei ole saatavilla tai sitä ei haluta käyttää, ovat mekaanisella kytkimellä varustetut sähkökäyttöiset ruuvinvääntimet hyvä vaihtoehto. Ne kattavat momenttialueen 0,04–8,8 Nm. Vääntimiä on saatavana sekä liipaisin- että kärkikäynnisteisinä.
Ohjelmoitavat sähköiset EC-vääntimet puolestaan mahdollistavat muun muassa kierrosnopeuden, momenttiarvon ja astemäärän nopean muuttamisen jopa kesken tuotteen kasauksen. Ergonomisten, suoralla kädensijalla varustettujen vääntimien vakio-ominaisuuksiin kuuluvat sekä liipaisin- että talttakäynnistys. Monipuolisten momentintarkkailumahdollisuuksien ansiosta vaativien liitosten kiristys tapahtuu luotettavasti. Vääntimiä on saatavana kolmea eri kokoa. Kiristysmomentit ovat välillä 0,01–18,0 Nm.
Depragin valikoimaan kuuluvat ohjelmoitavat sähkökäyttöiset ruuvinvääntimet NANOMAT-EC, MICROMAT-EC ja MINIMAT-EC täyttävät korkeimmatkin laatuvaatimukset. Niissä ruuvausprosessi voidaan ohjelmoida vapaasti vääntömomentin, nopeuden, astemäärän ja pyörimissuunnan osalta.
» Tutustu Depragin sähköisiin ruuvinvääntimiin
Muista myös ruuvauksen automatisointimahdollisuus
Kun tuotannossa työskennellään suurten volyymien kanssa, ruuvaus on usein järkevää automatisoida. Myös siihen Depragilta löytyvät monipuoliset tuoteratkaisut ruuvinvääntimistä ruuvinsyöttöautomaatteihin ja ruuvausyksiköihin. Ruuvausautomaatio on erinomainen tapa tehostaa tuotantoa esimerkiksi elektroniikan, kone- ja autoteollisuuden, lääketieteellisen teknologian ja elintarviketeollisuuden aloilla.
Lue lisää blogista Miksi ruuvaus kannattaa automatisoida – 5 painavaa syytä.
Kysy meiltä lisää!
Autamme mielellämme ruuvinvääntimien ja ruuvaukseen liittyvien ratkaisujen valinnassa. Soita meille numeroon 010 778 1400 tai laita sähköpostia osoitteeseen info@pneumacon.fi.
Tutustu myös muihin ruuvausaiheisiin sisältöihin:
Opas: Ruuvausteknologian monet mahdollisuudet
Ruuvausteknologia työn ergonomian parantajana
Tehosta tuotantoasi räätälöidyllä ruuvausratkaisulla
29.09.2020 | Blogi
Paineilmapistoolit eli puhalluspistoolit ovat näppäriä välineitä teollisuudessa ja pajoilla. CEJNin laadukkaat paineilmapistoolit on suunniteltu nimenomaan yritysten tarpeisiin, ja niissä yhdistyvät tehokkuus, monikäyttöisyys sekä turvallisuus.
CEJNin paineilmapistoolit sopivat monenlaisiin käyttötarkoituksiin
Paineilmapistoolit sopivat kappaleiden puhdistamiseen, kuivaamiseen ja jäähdytykseen. Niillä voidaan myös puhdistaa tehokkaasti esimerkiksi tuotteissa olevia koloja tai muita ahtaita kohteita, joiden puhtaaksi saaminen muilla keinoin on hankalaa.
Laadukkaita paineilmatuotteita valmistavan CEJNin valikoimassa on kolme peuskäyttöön soveltuvaa paineilmapistoolisarjaa: 208-sarja, uuden sukupolven ergonominen 209-sarja sekä vielä tehokkaampi MultiFLOW-sarja. Yhteistä kaikille sarjojen paineilmapistoolimalleille on kevyt rakenne, helpon käsittelyn mahdollistava muotoilu sekä paineilman kylmyydeltä eristävä muovipinta.
Eroavaisuuksia mallien suhteen sen sijaan löytyy mm. virtausarvoista, äänitasoista sekä suuttimista ja putkista.
Lisäksi CEJN 208 -puhalluspistoolisarjaan kuuluu erityisesti elintarvike- ja juomatuotannon käyttöön suunniteltu jäljitettävä puhalluspistooli, joka on on valmistettu sataprosenttisesti elintarvikelaatuisesta muovista.
Virtausarvot kertovat paineilmapistoolin tehosta
Omaan käyttötarkoitukseen sopivaa paineilmapistoolia valittaessa kannattaa lähteä liikkeelle tarvittavasta tehosta. 208-sarjan paineilmapistoolimalleissa virtausarvot vaihtelevat välillä 190–500 l/min, kun taas MultiFLOW-pistooleilla maksimivirtaus on jopa 1200 l/min. Mahdollisimman tehokas paineilmapistooli ei kuitenkaan aina ole paras valinta, vaan suoritettava työ sanelee tehon tarpeen. MultiFLOW-malleissa virtaus voidaan säätää tarkasti juuri kulloisenkin tarpeen mukaan.
Paineilmapistoolin turvaventtiili estää vaaratilanteita
CEJN valmistaa myös turvaventtiilillä varustettuja paineilmapistooleita. Venttiili estää putken pään tukkeutumisen esimerkiksi ihoa vasten ja paineen kasvamisen liian suureksi, mistä pahimmillaan voisi aiheutua paineilman tunkeutuminen ihon alle ja verenkiertoon. CEJNin turvaventtiilillä varustetussa paineilmapistoolissa turvaventtiili sulkee ilman virtauksen, mikäli putken pää tukitaan ja paine nousee yli kahden baarin (30 PSI). Myös äsken mainitun Star-Tip-kärjen muotoilu saa aikaan sen, että virtausaukko ei tukkiudu, joten tavalliset kärjen tukkimisesta aiheutuvat riskit vältetään.
Sekä turvaventtiilillä varustetut paineilmapistoolit että Star-Tip-malli täyttävät OSHA-direktiivin vaatimukset siitä, että paine puhalluskärjessä ei saa edes tukittaessa olla suurempi kuin 30 PSI (2 bar).
Star-Tip-paineilmapistoolit säästävät korvia
Paineilmapistoolin äänitasoon voidaan vaikuttaa valitsemalla kummassakin sarjassa saatavilla oleva äänenvaimennettu Star-Tip-malli. Kun muiden mallien äänitasot liikkuvat reilussa 90 desibelissä, Star-Tip-malleissa ne jäävät 79 desibeliin. Tällaisellakin erolla melutasossa voi olla suuri merkitys työympäristön viihtyisyydelle ja työturvallisuudelle.
Muut paineilmapistoolien lisävarusteet
Puhalluspistooleihin on saatavilla lisävarusteina suuttimia, joiden avulla puhallus saadaan optimoitua sopivaksi erilaisille pinnoille, sekä puhallusputkia, jotka helpottavat työskentelyä erilaisissa kohteissa. Paineilmapistoolin putkeen asennettavat suojakuvut puolestaan suojaavat käyttäjää sirpaleilta.
Kaikkia CEJNin paineilmapistooleita voidaan paineilman lisäksi käyttää myös nesteille. Sitä varten saatavilla on erillinen nestesuutin, jonka suihkua voidaan säätää leveästä suihkusta kapeaksi pistesuihkuksi puhdistustarpeen mukaan.
Puhalluspistoolin lisävarusteet
- Näihin lisävarusteisiin kuuluvat erilaiset putket, kuten pidennetyt ja taipuisat putket, jotka helpottavat pääsyä ahtaisiin ja vaikeapääsyisiin kohteisiin.
- Lisäksi tarjolla on putkia, jotka alentavat puhalluspaineen turvalliselle tasolle, jos putken pää tukitaan. Tämä lisää turvallisuutta etenkin työskentelyssä, jossa on riski paineen hallitsemattomalle purkautumiselle.
- Osaan lisävarusteista kuuluu myös melunpoistaja, joka vaimentaa puhallusääntä, sekä suuttimia, jotka soveltuvat esimerkiksi erilaisten herkkien pintojen puhdistukseen.
Ruiskutukseen sopivat lisävarusteet
- CEJNin ruiskusarjat ovat suunniteltu pesuaineiden ja kemikaalien ruiskuttamiseen, ja niitä voidaan käyttää myös erikseen. Nämä täyttävät OSHA-direktiivin vaatimukset ja sisältävät turvallisen nesteastian, mikä lisää käytön turvallisuutta.
Harjasuutin ja muut erikoisvarusteet
- Tarjolla on erikokoisia ja erilaisia harjasuuttimia pölyn, lian ja muiden epäpuhtauksien puhdistamiseen paineilmalla. Näitä on saatavana pehmeistä harjaksista aina kovaharjaksisiin, jotka soveltuvat vaativimpiin puhdistustehtäviin.
- Litteä suutin tarjoaa laajemman ruiskutusalueen ja sopii hyvin pölyn, lian tai veden poistamiseen suuremmilta pinnoilta.
OSHA-vaatimukset täyttävät turvaratkaisut
- Monissa lisävarusteissa, kuten puhallusputkissa, on turvaominaisuuksia, jotka täyttävät OSHA-vaatimukset. Näihin kuuluu esimerkiksi paineilman ohjaus putken sivuaukkojen kautta, mikäli putken pää tukitaan, jolloin puhalluspaine laskee turvalliselle tasolle.
Kysy meiltä lisää!
Autamme mielellämme paineilmapistooleihin ja muihin paineilmaan liittyvien tuotteiden valinnassa. Soita meille numeroon 010 778 1400 tai laita sähköpostia osoitteeseen info@pneumacon.fi.
24.08.2020 | Blogi
Toimintavarmat ja korkealaatuiset paineilmatyökalut ovat olennainen osa jokaisen tehokkaasti toimivan konepajan tuotantoprosessia. Lue, millä viidellä tavalla panostus paineilmatyökaluihin hyödyttää sekä yritystäsi että asiakkaitasi.

Luotettava konepaja tarvitsee luotettavat työkalut
Jokainen konepaja pyrkii varmasti palvelemaan asiakkaitaan luotettavasti, laadukkaasti sekä aikatauluista kiinni pitäen. Se vaatii ennen kaikkea hyvää työn organisointia ja ammattitaitoisia työntekijöitä.
Jäikö kuitenkin jotain olennaista puuttumaan?
Kolmas tärkeä tekijä ovat tietenkin kunnon työkalut, jotka mahdollistavat konkreettisen työn tekemisen yrityksen periaatteiden mukaisesti. Taitavinkaan organisointi ei riitä, jos käytännön työn toteutus takkuaa toimimattomien koneiden takia, ja osaavimmankin työntekijän on mahdotonta saada aikaan siistiä jälkeä, jos työkalut eivät siihen taivu.
Laadukkaat työkalut ovat siis avainasemassa siinä, että yritys pystyy lunastamaan lupauksensa asiakkailleen. Nimenomaan paineilmalla toimivat työkalut ovat tehokkuudessaan kärkikastia, sillä energianlähteenä paineilma on luotettava ja energiatehokas, erityisesti ammattikäyttöön sopiva vaihtoehto.
5 syytä panostaa laadukkaisiin paineilmatyökaluihin konepajoilla
1. Toimitusajat pitävät, kun työkalut ovat luotettavia ja laadukkaita.
Kun aikatauluista ei myöhästytä, sekä asiakkaat että yritykset hyötyvät. Tuotanto rullaa sujuvasti, tekemistä on mahdollista ennakoida paremmin ja asiakkaat ovat tyytyväisiä.
2. Kunnon työkaluilla tulee viimeisteltyä jälkeä, jota on ilo näyttää asiakkaille.
Oikein valituilla hiomakoneilla, porakoneilla ja vääntimillä on helppo tehdä virheetöntä työnjälkeä, joka toimii yrityksesi käyntikorttina tehokkaammin kuin mikään pahvilappunen ikinä.
3. Työnteko on tuottavampaa.
Luotettavilla ja tehokkaasti toimivilla työkaluilla työt onnistuvat nopeammin eikä työhön tule turhia taukoja toistuvien vikojen ja huoltojen takia. Sen myötä jokaiseen kuukauteen mahtuu vähän enemmän asiakastöitä, vaikka resurssit olisivat muuten samat.
4. … ja mukavampaa.
Painoarvoa on hyvä antaa myös työskentelyn miellyttävyydelle. Kun työnteko onnistuu ilman ärräpäitä ja lopputulos kiittää tekijäänsä, niin työmotivaatiokin nousee varmasti paremmalle tasolle.
5. Panostus maksaa itsensä takaisin.
Vaikka laadukkaisiin työkaluihin panostaminen voi tuntua kertainvestointina isolta, se kannattaa varmasti. Hyödyt tulevat esille kaikkien neljän edellisen kohdan kautta asiakastyytyväisyytenä, lyhyempinä töiden läpivientiaikoina, parempana laatuna ja mielekkäämpänä työntekona. Siitä kilahtaa takuulla lopulta työkalujen hintaa enemmän euroja laariin.
Saammeko tulla esittelemään paineilmatyökaluja yritykseesi?
Kysy lisää ammattilaisten paineilmatyökaluista konepajoille puhelimitse numerosta 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
Tutustu myös koko paineilmatyökalujen valikoimaamme:
Kulmahiomakoneet
Suorahiomakoneet
Porakoneet ja kierteityskoneet
Momenttivääntimet
24.08.2020 | Blogi
Depragin hiomakoneissa kaikki ominaisuudet on mietitty tarkkaan, jotta niiden käyttö on mahdollisimman helppoa ja tehokasta. Ammattilaisten erilaisiin käyttötarpeisiin löytyvät sopivat mallit, tarvittiin sitten äärimmäistä tarkkuutta tai kovan luokan kierroslukuja.

Suorahiomakoneet sopivat siistimiseen ja viimeistelyyn
Tarkkuutensa ansiosta suorahiomakoneet soveltuvat parhaiten pienten alueiden hiontaan. Tyypillisiä käyttötarkoituksia suorahiomakoneille ovat hitsaus- ja harjasaumojen poisto teräksestä tai valetuista rautakappaleista. Suorahiomakoneita voi käyttää myös teräsharjan kanssa esimerkiksi ruosteen poistoon tai kalkinpoistoon valssatuilta teräspinnoilta.
Depragin suorahiomakoneista ei tehoa puutu, ja siksi ne soveltuvat käytettäviksi raskaassakin käytössä. Moottorirakenteissa käytettyjen nykyaikaisten materiaalien ja tuotantotekniikan ansiosta koneissa päästään jopa 2,4 kW maksimitehoon. Suorahiomakoneiden nopeus pysyy vakiona, vaikka työkalua käytettäisiin maksimiteholla.
Työskentelyn tarkkuutta parantaa se, että suuresta tehostaan huolimatta suorahiomakoneet ovat kevyitä kannatella ja helppoja käsitellä. Ergonomisuus on saatu viritettyä huippuunsa suorahiomakoneiden muodon, painon jakautumisen sekä kevyen materiaalin yhdistelmällä. Näiden lisäksi työskentelymukavuutta nostaa matala tärinätaso.
Raskas työ vaatii työkalulta äärimmäistä kestävyyttä, ja senkään suhteen Depragin suorahiomakoneissa ei tule ongelmia. Niissä on vankka rakenne, joka takaa työkalujen pitkäikäisyyden jopa konepajojen jatkuvassa kovassa käytössä.
» Tutustu suorahiomakonevalikoimaamme tästä

Turbohiomakoneilla hiominen onnistuu tehokkaimmin
Kulmamalliset turbohiomakoneet ovat oikea valinta erittäin tehokkaaseen materiaalin poistoon. Hiomisen lisäksi ne soveltuvat myös metallin leikkaamiseen, kun koneeseen vaihdetaan hiomalaikan tilalle tarkoitukseen sopiva terä.
Turbiinimoottorilla varustetut turbohiomakoneet ovat kulmahiomakoneista kaikkein tehokkaimpia. Niillä saavutetaan jopa kaksinkertainen teho ja puolitetaan paino verrattuna tavalliseen hiomakoneeseen. Siksi saman työn tekeminen vie vähemmän aikaa. Suuremman tehon lisäksi turbiinihiomakoneiden selkeä etu on se, että ne toimivat ilman paineilman voitelua.
Kuten suorahiomakoneissakin, Depragin kulmamallisissa turbohiomakoneissa käyttäjäystävällisyys on huipputasoa. Koneiden koko ja paino on saatu pysymään pieninä, melutaso on matala ja ergonomisuus on huomioitu suunnittelussa erittäin hyvin. Tärinää vaimentavasta kahvasta saa tukevan otteen, ja sivukahvasta toisella kädellä tukemalla työskentely on hallitun varmaa.
» Tutustu turbohiomakonevalikoimaamme tästä
Pyydä meidät esittelemään hiomakoneita yritykseesi!
Kysy lisää ammattilaisten hiomakoneista puhelimitse numerosta 010 778 1400 tai sähköpostilla info@pneumacon.fi.
24.08.2020 | Blogi

Pikaliitinvalikoimamme täydentyi äskettäin POLO Connectors -testauspikaliittimillä, joilla neste- tai kaasupiirien ja -komponenttien tiiviys, toiminta ja paineenkesto on äärimmäisen helppoa ja nopeaa varmistaa.
POLO Connectors -liittimet ovat laadukkaita ja luotettavia
Italialaisen POLO Connectorsin valmistamat testausliittimet ovat erinomainen valinta laite- ja komponenttivalmistajille, jotka haluavat nopeasti, helposti ja turvallisesti varmistaa tuotteidensa tiiviyden, toiminnan tai paineenkeston.
POLOn patentoidut testauspikaliittimet edustavat korkealaatuista ammattimaista osaamistasoa. Ne sopivat erinomaisesti testauksiin, joilta vaaditaan ehdotonta luotettavuutta ja helppoa toteuttamistapaa.
POLO-pikaliitinten kehittämisessä on panostettu erityisesti työn sujuvoittamiseen. Tavoitteena on lyhyempi liitäntä- ja irrottamisaika sekä työntekijälle aiheutuvan rasituksen vähentäminen.
» Tutustu POLOn valikoimaan sivuillamme
Sopiva testauspikaliitin kaikkiin tilanteisiin
POLO-pikaliittimet sopivat yhtä hyvin matala- kuin korkeapaineistenkin piirien sekä komponenttien testaamiseen ja niitä on saatavilla eri paineluokille aina 1000 baariin saakka. Liittimiä voidaan käyttää sekä nesteellä että kaasulla toimiviin kohteisiin.
POLOn testauspikaliittimistä löytyy sopiva tuote mille tahansa liitokselle:
- Sisäkierteille
- Ulkokierteille
- Sileille putkille
- Joustaville letkuille
Lisäksi testausliittimiä on saatavilla eri kierreprofiileille ja muotoilluille liitännöille.
Katso video POLO-testauspikaliittimistä »

POLO-pikaliittimen liittäminen on helppoa ja nopeaa
Katso alla olevasta videosta, kuinka yksinkertaista POLO Connectors -pikaliittimen liittäminen on. Tässä esimerkissä testauspikaliitin kiinnitetään sileään putkeen. Putken ja testausliittimen väliin ei tarvita mitään erillistä komponenttia, ja liittäminen onnistuu muutamassa sekunnissa. Myös muiden liitostyyppien liittäminen on tehty mahdollisimman helpoksi.
» Katso video tästä

Kiinnostuitko POLO-testauspikaliittimistä?
Kerromme mielellämme lisää ja tulemme halutessanne esittelemään tuotteita paikan päälle yritykseenne. Soita meille numeroon 010 778 1400!
12.08.2020 | Blogi
CEJNin näppäristä Multi-X-liitinlevyistä saatiin markkinoille uusi sukupolvi G2, joka on toiminnaltaan samanlainen kuin edeltäjänsä, mutta ominaisuuksia on paranneltu kaikilla osa-alueilla. Ulkomitoiltaan uudet liitinlevyt ovat hiukan pienempiä sekä painoltaan kevyempiä, ja niiden virtaussuorituskyky ja tärinänkesto ovat aiempaa parempia. Uudet liitinlevyt ovat täysin yhteensopivia aiempien versioiden kanssa.
Uudet mallit korvaavat edeltäjänsä vuoden 2020 aikana.
Vahvarakenteiset Multi-X-liitinlevyt ovat erinomainen valinta esimerkiksi rakennus- ja maatalousalojen koneisiin. Niiden asentaminen on helppoa eikä vaadi paljon voimaa. Multi-X:n avulla hydraulisten lisälaitteiden kytkeminen onnistuu nopeasti ilman riskiä ristiin kytkennästä.
Varastoimme edelleen WEO-liittimillä varustettuja malleja, mutta myös BSP-kierteillä varustetut versiot ovat saatavilla.
Tutustu Multi-X valikoimaan
03.08.2020 | Blogi

Pneumacon osallistuu syyskuussa FinnMETKO-messuille. FinnMETKO on Suomen suurin raskaskonealan ammattilaistapahtuma ja se järjestetään Jämsässä 3.-5.9.2020. Messuille kokoontuu kattava valikoima yrityksiä maarakennus- ja kuljetusalalta, sekä niihin tarvittavien komponenttien ja työkalujen toimittajia.
Pneumaconin messuvalikoimaan kuuluu tänä vuonna ruotsalaisen CEJNin sekä italialaisen Stucchin hydrauliikkapikaliittimet ja kanadalaisen Rad Torque Systemsin momenttivääntimet.
Tulkaa tervehtimään meitä osastolle 508!
Lue lisää messuista FinnMETKOn nettisivuilta: https://www.finnmetko.fi/
24.03.2020 | Blogi
Noudatamme yrityksessämme ohjeistuksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi, mutta muuten palvelemme asiakkaitamme entiseen tapaan. Asiointi on kuitenkin nyt suositeltavaa hoitaa puhelimitse, 010 778 1400, tai sähköpostitse, info@pneumacon.fi.
Ainakaan toistaiseksi tilanne ei ole vaikuttanut maahantuomiemme tuotteiden saatavuuteen ja pystymme hoitamaan toimitukset asiakkaillemme kuten ennenkin. On tärkeää, että saamme pidettyä suomalaisten yritysten toimintaa yllä koronakriisin aikana niin tehokkaasti kuin se on mahdollista.
21.02.2020 | Blogi

Konepaja-messut järjestetään 17.–19.3.2020 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tänä vuonna teemoina ovat kehittyneimmät koneet, moderni konepaja ja rohkeat investoinnit.
Tapahtuma on suunnattu metalliteollisuuden kone- ja laiteinvestoinneista päättäville henkilöille ja sen tuoteryhmiä ovat työstökoneet, levykoneet, leikkaus, hitsaus ja liittäminen, työkalut, automaatio ja robotiikka, kunnossapito sekä teollisuuden palvelut.
Olemme mukana messuilla osastolla A451 – tervetuloa juttusille!
Lue lisää messuista täältä: https://www.konepajamessut.fi/
21.02.2020 | Blogi
CEJNin eSafe-paineilmapikaliitin päihittää muut mennen tullen
Vaikka paineilmaliitin on vain pieni osa koko paineilmajärjestelmää, sillä on erittäin ratkaiseva rooli kokonaisuuden kannalta. CEJNin eSafe on paineilmapikaliitin, jonka ominaisuudet on hiottu äärimmilleen lisäämään paineilmalla työskentelyn tehokkuutta ja turvallisuutta.
eSafe-paineilmaliitin ratkaisee monta haastetta kerralla
Paineilmaliitin on se kohta paineilmajärjestelmästä, jota käsitellään useimmin. Jos jokin kohta järjestelmästä vuotaa ja fuskaa, se on useimmiten juuri paineilmaliitin. Paineilmaliittimien kiinnittäminen ja irrottaminen ovat myös tyypillisiä vaiheita tapaturmien sattumiselle. Tässä tulikin jo monta syytä siihen, miksi paineilmaliitinten valintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.
Paineilmaliitinten valmistaja CEJN on tehnyt alallaan uraa uurtavaa työtä, josta erinomaisena esimerkkinä on paineilmaliitinten uutta sukupolvea edustava eSafe. Sen ainutlaatuinen patentoitu rakenne tarjoaa kaikki samat edut kuin CEJNin standardiliittimetkin ja niiden lisäksi parempaa turvallisuutta yhdistettynä huippusuorituskykyyn.
Vuotamaton paineilmaliitin tehostaa koko järjestelmän toimintaa
Paineilmaliittimillä on suora vaikutus paineilmalla toimivien laitteiden suorituskykyyn. Paineen lasku ja jatkuvat paineilman vuodot tulevat yrityksille kalliiksi, mutta laadukkailla paineilmaliittimillä niitä voidaan ehkäistä tehokkaasti. eSafe on tässä alansa parhaimmistoa.
eSafe-pikaliittimissä virtausarvot on saatu maksimoitua ja painehäviöt minimoitua. Näin paineilmatyökalut saavat käyttöönsä maksimi-ilmanpainekapasiteetin, jolloin ne toimivat täydellä teholla ja työ onnistuu nopeammin.
Turvallisuus on paineilmapikaliittimissä tärkeä ominaisuus
Kuten nimikin sanoo, eSafe-pikaliitin on suunniteltu turvallisuus edellä. Se on helppo kytkeä ja irrottaa, ergonominen käsitellä, ja kaiken lisäksi käsittely onnistuu yhdellä kädellä.
eSafe-pikaliittimiä käyttämällä työympäristöstä saadaan turvallisempi, sillä eSafe-liittimistä ei aiheudu rekyyliä tai kovia ääniä. eSafe-pikaliittimen sisäpuolinen rakenne on toteutettu niin, että paineilmaventtiili aukeaa vasta, kun pistoke on tarpeeksi syvällä liittimen rungossa. Irrotettaessa pistoke irtoaa rungosta vasta sen jälkeen, kun letku on kokonaan tyhjentynyt. Ilma pääsee hallitusti liittimestä ulos eikä päästä letkua paiskautumaan. Tämän ansiosta työtapaturmien todennäköisyys pienenee huomattavasti. Myös melutaso on huomattavasti miellyttävämpi, turvarajojen sisällä.
Alla olevan linkin videosta selviävät hyvin mm. eSafe-liittimen rakenne ja vertailu tavallisen liittimen rekyyliin.

» Katso englanninkielinen video eSafe-pikailmaliittimen ominaisuuksista
» Tutustu eSafe-esitteeseen
Kysy lisää paineilmaliittimistä!
Autamme mielellämme paineilmaliittimien ja muihin paineilmaan liittyvien tuotteiden valinnassa. Soita meille numeroon 010 778 1400 tai laita sähköpostia osoitteeseen info@pneumacon.fi.