Kaivoskoneista mieleen tulevat yleensä isot koneet valtavine massoineen. Mutta ilman pienempiä koneita – kuten momenttivääntimiä – nämä jättiläisetkään eivät pysyisi liikkeessä. RAD-momenttivääntimet kaivokselle toimittaa Pneumacon.
Monimutkaisten laitteiden huolto vaatii kunnon työkalut
Pohjois-Suomessa sijaitsevassa Kevitsan kupari- ja nikkelikaivoksessa operoidaan suurella kalustomäärällä, jonka tuotantotehokkuudessa toimivat huollot ovat avainasemassa. ”Vaikka huollamme ja korjaamme monimutkaisia laitteita, niin kaikki lähtee silti liikkeelle toimivista perusasioista”, kertoo Boliden Kevitsa Mining Oy:n Ahti Helynen. Jotta laitteiden huolto onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla, käytettävien työkalujen on oltava ehdottoman laadukkaita. ”Konetta huollettaessa pitää mm. saada auki pulttiliitoksia, jotka ovat yleensä todella tiukassa. Silloin tarvitaan sitkeävetoisia momenttivääntimiä, joilla liitokset saadaan auki hallitusti ja mitään särkemättä sekä takaisin kiinni juuri oikeaan momenttiin kiristettynä. Ilman laadukkaita momenttivääntimiä pulttiliitokset kiristetään usein ylimomenttiin; on olemassa materiaalin venymisvaara ja liitos pääsee löystymään tai ylikiristettäessä pultit jopa katkeavat. Toki alikiristäminenkin on tuhoisaa”, Helynen kertoo.
Kevitsassa luotetaan RAD Torque Systemsin momenttivääntimiin
Kaivostoiminnassa laitteiden luotettavuus, kestävyys ja pitkä käyttöikä ovat tärkeimmät valintakriteerit. Boliden Kevitsassa on valittu käyttöön kanadalaisen RAD Torque Systemsin momenttivääntimet, joissa yhdistyvät tarkkuus, voima ja käytön turvallisuus. ”Momenttivääntimissä käytämme RADin paineilmakäyttöisiä laitteita, joita on korjaamolla sekä lisäksi myös eri puolilla kaivosta. Erilaisten pulttiliitosten lisäksi niitä tarvitaan myös isojen kiviautojen renkaiden vaihdossa”, Helynen toteaa. Helysen mukaan RAD-momenttivääntimet ovat osoittautuneet kestäviksi ja toiminnaltaan luotettaviksi vaativassa kaivoskäytössä. ”Ne ovat pitkäikäisiä, kun niitä käytetään oikein, ja pulttiliitokset saadaan varmasti haluttuun momenttiin.” Kaikki Kevitsan kaivokselle tarvittavat RAD-momenttivääntimet tulevat Pneumaconin sekä paikallisen jälleenmyyjän kautta. Kun kaivoskoneiden huoltoon käytettävät työkalut ovat itse huollon tarpeessa, sekin hoituu sujuvasti. ”Pneumacon Oy:n palvelu pelaa asiallisesti myös huolloissa”, sanoo Helynen. Lähde: Kivirock 1/2019, maarakennus- ja kaivosalan ammattilehti